Apurahat herättävät usein kiivaita tunteita. Säätiöiden rahoilla voidaan kuitenkin korjata monta asiaa ja tehdä monta ihmistä vähän onnellisemmaksi, kirjoittaa Taija Tuominen kolumnissaan.
Vuonna 1938 koululaiset kiersivät Suomea keräyksen merkeissä. Siihen osallistuivat virkamiehet, maanviljelijät ja työväestö. Taustalla oli huoli siitä, että suomenkieliset tieteilijät ja taiteilijat saavat vähemmän tukea kuin ruotsinkieliset, joiden tukena oli vuonna 1907 perustettu Svenska Kulturfonden.
Suomen Kulttuurirahaston kotisivuilta löytyy taltioitu Perustamiskeräys. Jokainen voi itse etsiä lahjoittajia. Kun lisään hakuun isoisäni nimen, esiin nousee kuva vanhasta listasta, jossa Hauhon kunnan kohdalla lukee autenttisella käsialalla: Toivo Tuominen, maanvilj. 10.-.
En ole koskaan tavannut nuorena kuollutta Toivoa, minulla on vain yksi valokuva. Nyt minulla on hänen käsialansa.
Perustamiskeräyksen alkuperäiset listat on sidottu 42 paksuun niteeseen. Verkkoon siirretyiltä listoilta lähes jokainen suomalainen löytää sukulaisiaan ja tuttaviaan. Aikamatka kannattaa tehdä.
Apurahat herättävät usein kiivaita tunteita. Olen saanut haistatteluja, uhkauksia ja kiitoksia.
Olen ollut apurahojen kanssa tekemisissä yli 30 vuotta. Taidetoimikunnan kautta olen toiminut valtiolla läänintaiteilijana, taidetoimikunnan jäsenenä ja pääsihteerinä. Työskennellessäni Lukukeskuksessa hain rahoituksia erilaisille hankkeille. Viimeiset yhdeksän vuotta on kulunut Hämeen rahastossa, jossa yksityisen säätiön resurssit ovat aivan erilaiset kuin valtiolla yhä hankalammassa tilanteessa.
Apurahat herättävät usein kiivaita tunteita, eikä keskusteluiden kommenteissa ole aina perehdytty taustoihin. Usein unohdetaan miten paljon apurahat mahdollistavat. Vaikka en ole tehnyt päätöksiä, olen saanut haistatteluja, uhkauksia ja kiitoksia. Olen kohdannut epävarmuutta elämästä.
Apurahoja jakavat valtio Taiteen keskustoimikunnan kautta ja lukuisat yksityiset säätiöt, kuten Suomen Kulttuurirahasto. Vuosittain säätiö tukee suomalaista tiedettä ja taidetta yli 40 miljoonalla eurolla. Koululaisten keräyksestä ja kymmenen markan lahjoituksista on kasvanut yksi Euroopan suurimmista yksityisistä säätiöistä. Kaikki perustuu lahjoituksiin, joissa pienistä puroista kasvaa suuria virtoja. Ne vievät tiedettä ja taidetta eteenpäin.
Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahastolla on 22 nimikkorahastoa, ja jokaisen takana on tarina. Esimerkiksi Ida Kongan rahasto edistää lääketieteellistä tutkimusta ja musiikin opiskelua.
Kyllä nälkä panee tykkäämään työnteosta.
Vuonna 1902 syntynyt Ida Konga sijoitettiin kymmenvuotiaana lastenkotiin. Hän eli köyhästi, teki töitä ja opiskeli. Konga totesikin, että on ollut pärjättävä ja koetettava itse saada oppia itselleen, kyllä nälkä panee tykkäämään työnteosta.
Nuorena leskeksi jäänyt Ida perusti Riihimäelle leipomon, ja lama-aikana jokaiselle kerjäläiselle liikeni leipäpala.
Yllättäen Ida sai vuonna 1972 lotossa täysosuman. Sillä hän osti pojalleen Saabin ja itselleen polvi- ja lonkkaleikkauksen, loput hän testamenttasi Suomen Kulttuurirahastolle yhteiskunnan hyväksi ja perusteli lahjoitustaan:
”Jos raha tekee jonkun onnelliseksi, niin ei se nyt niin paljon ole, mutta kun se menee tämmöseen, niin sillä voi korjata monta asiaa ja tehdä monta vähän onnellisemmaksi.”
Kirjoittaja on kirjailija ja Hämeen rahaston asiamies, Hämeenlinna.