Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lyhyesti lukijoilta | Kerrankin jotakin kivaa, mutta: Voisiko kaupunki tarjota päivähoitolapsille kuljetuksen Linnanpuiston Pikkukakkos-konserttiin?

Yle tuo 2. kesäkuuta kaupunkiimme linnanpuistoon Pikkukakkos-konsertin. On päiväkoti-ikäisille suunnattu. Hienoa! Kerrankin meille jotain kivaa. Sitten tulee se kuuluisa mutta: Päiväkotilapset sinne vaan eivät pääse, kun kulkumahdollisuudet ovat rajatut. Paikallisbussilla emme pääse, sillä busseihin emme mahdu. Pyörillä on mahdoton kulkea laitakaupungilta ja varsinkin pienempien kanssa. Voisiko kaupunki tarjota lapsille kuljetuksen puistoon ja takaisin päiväkotiin, vai eikö se ole päiväkotilapsille tarkoitettukaan?

Maija Isokorpi, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Liivuoren päiväkoti

Suuresti hämmästyin, kun sain yli vuorokauden odottaa sitä hetkeä, kun Hämeen Sanomat salli Petteri Sihvosen jälleen analysoida HPK:n toimintaa viimeisimmän henkilövalinnan jälkeen. Toisaalta olen minä jo vuosia ihmetellyt sitäkin, jotta millä ihmeen perusteilla lehti on aikoinaan valinnut "jääkiekko-experttinsä" oman maakuntalehtemme äänitorveksi. Ja ennen kaikkea sitä, miksi hän edelleen saa norsunluutornistaan besserwisserinä mielipiteitään esittää.

Antti Korpimaa

Hei sinä Vanajan kirkon hautausmaalla kävijä, älä ota omaiseni haudalta kynttilää, vaikka se ei olekkaan alkanut palamaan. Laitan siihen liekin palamaan uudelleen, kun käyn usein kuitenkin. Kynttilä ei maksa paljon, mutta periaatteen vuoksi! Älä kuitenkaan ota minun omaiseni haudalta.

En minäkään ota kenenkään haudalta

Mikä on tarkoitus Suomi-rata-hankkeella? Junassa näkee nyt eri paikkakuntia monipuolisesti. Aika kuluu hyvin. Kalliita suunnitelmia tälläisena aikoina muutenkin.

Juna kulkee taas

Minulla oli varattu aika keskussairaalaan, sain samana aamuna sieltä soiton: aika peruttu, lääkäri sairastunut. Muutaman viikon kuluttua sain "käynnistä" laskun, Otin laskuttajaan yhteyttä ja selitin asian: en ole käynytkään, itse peruitte. Muutaman viikon kuluttua tuli taas lasku peruuttamattomasta käynnistä. Taas yhteys laskuttajaan... Kuinkahan monta asiatonta laskua sieltä lähtee?

Riitu

Päivittäin näkyy uutisista, kun Venäjä valittaa, itkee ja kommentoi, että Ukraina on hyökännyt sinne ja tänne. Mitä sitten? Venäjä itse on vainonnut ja tappanut ukrainalaisia jo toista vuotta ja pidempäänkin kun Krimin valtaus huomioidaan! Sekö sitten ei ole mitään?

Psevdonymo

Suomen Nato-jäsenyys tulee merkittävästi lisäämään puolustusvoimissa kansainvälistymistä, mikä vaatii henkilöstöltä muun muassa kielitaitovaatimuksen lisäystä. Tämä tulee liittymään henkilöstön koulutukseen. Kansainvälistyminen lisää myös maamme väestön arvostusta puolustusvoimien koko toimialaa kohtaan. Kansainvälistyminen on ollut koko yhteiskuntamme tendenssi viime vuosikymmeninä, ja nyt se tulee puolustusvoimillemme välttämättömyydeksi.

Kehitystä

Tekstaa mielipiteesi numeroon 13300

alkuun tunnus HS

sitten tyhjä sanaväli

muista kertoa aina oma koko nimesi ja paikkakuntasi toimituksen tietoon, vaikka käyttäisitkin nimimerkkiä

myös verkkolomakkeen kautta tai sähköpostilla:

mielipide@hameensanomat.fi

SMS-viestit, ei MMS

-ei jakelu- eikä muitakaan eri osastoille kuuluvia palautteita

-ei henkilökohtaisia, nimeltä mainitulle henkilölle osoitettuja kiitos-ilmoituksia