Hämeenlinnalainen Heikki Hietanen, etkö häpeä kantaasi siitä, että Suomen tulisi olla mukana jääkiekkokisossa, mihin Venäjä saa osallistua! Hyökkäyssodan aloittanut maa ei voi sanella!
Psevdonymo
On se kumma että Venäjä ujuttaa itsensä kisoihin, muka neutraalina. Kukaan ei kannata sotaa Ukrainaa kohtaan, mutta kumarretaan Putte-sedälle.
rööda
Näyttää selvältä, että hyvinvointialueet supistetaan viiteen tai vähän useampaan. Jos useampaan, niin luultavasti Oma Hämettä lykätään Lahden kylkeen. Se olisi kulkemisen kannalta katastrofi. Viiden alueen vaihtoehdossa Pirha päättäisi meidän osalta kaiken. Nyt olisi vielä mahdollisuus vaikuttaa Oma Hämeen tulevaan asemaan, kun käynnistettäisiin heti neuvottelut Pirhan kanssa liittymisestä siihen ja erityisesti Assin toiminnoista osana TAYSia.
Tähän kaikki suunnittelupaukut
HPK:n Manner kotio. Jos ei kulje niin loparit. Ei auta tuijotus.
Tulos taikka Ulos
Kyllä nyt olisi HPK:n aika päästää herra Manner kokonaan maajoukkuehommiin! Peli on nyt kortteliliigatasoa!
Psevdonymo
Olisiko Hämeen Sanomien toimituksen jo aika opetella mikä ero on pysäköinninvalvojalla ja -tarkastajalla, kun näitä termejä käytetään jatkuvasti väärin. Viimeksi kunnianarvoisa Antti verkossa 29.10. Kannattaa tutustua pysäköinninvalvonnasta annettuun lakiin.
Automies
Pastori Lahti otti perjantain lehdessä kantaa kristillisen pyhäinpäivän puolesta. Ajatuksena aivan kannatettava, mutta onko tämä pyhäinpäivän kohottaminen tehtävä muita ajankohdan juhlia polkemalla? Toki ymmärrän penseän suhtautumisen nykymuotoiseen Halloweeniin mutta eikö Kekrin arvoa voisi myöntää suomalaisena, historiallisena juhlana?
RaidatonPiehuja
Kiitos pastori Aki Lahdelle hänen kirjoituksestaan pyhäinpäivän vieton rappeutumisesta. Arvokkaasta pyhäinpäivän vietosta on todellakin tullut markkinatalouden ohjaama humpuukifestari.
Martti Aarola
Hämeenlinnan johto ihmettelee miten Linnanpuiston saneerauksen hinta on noussut 3 miljoonasta jo yli 8 miljoonaa euroon. Myös pääkaupunkiseudulla kunnallisten rakennus- ja korjausprojektien hinnat karkasivat jopa kolminkertaisiksi, kun yritykset alimitoittivat tarjoushintansa. Sen jälkeen voittaja alkoi kunnan lypsämisen jatkuvilla rahapyynnöillä. Kunnan piikkihän on aina auki. Sama tapa on levinnyt myös taloyhtiöiden saneerausprojekteihin.
Julle
Hamkin kiinteistöt Visamnäessä. Havainnekuva (HäSa 2.11.) pistää miettimään miten tämä kaikki nyt voidaan mahduttaa Hämeensaaren, pysäköinnistä puhumattakaan? Miettikääpä nyt vielä.
Tavis Hämäläinen
Ukraina valmistelee kahden valtion omistaman pankin, Sense Bankin ja Ukrgasbankin, myyntiä yksityisille sijoittajille. Myynnissä tavoitellaan myös kansainvälisiä sijoittajia. Kyse ei ole vain pankkikaupasta, vaan Ukrainan kansallisesta omaisuudesta, taloudellisesta itsenäisyydestä ja siitä, kuka lopulta käyttää maassa taloudellista valtaa.
Ei vähäpätöinen asia Ukrainan tulevaisuuden kannalta
Kauankohan Eurooppa kestää tätä kahden suurvallan järjestämää välikiilaksi jäämisen painetta? Fission idea on juuri tämä siinä maailmanlopun pommissa. Halkaistaan paineella atomi ja siitä seuraavaa tapahtumaa vain katsellaan, eikä enää hallita.
Purkituskoneen ostanut
Hml opetuspäällikkö Taru Kuparista mietityttää millaiset ryhmätyötaidot sekä kollektiivinen oppimisen kokemus syntyy, jos opiskellaan yksilöohjatussa tilanteessa, esim. kotikoulussa. Voihan sitten miettiä myös, että miten koulussa kiusattu lapsi pystyy keskittymään kunnolla mihinkään opiskelurauhan puuttuessa? Miten tällainen lapsi jaksaa ja voi henkisesti? Ei tule vanhemmille ensimmäisenä mieleen miten ryhmätyötaito kehittyy. Lapsen hyvinvointi ja oppimisrauhaoikeus menee edelle. Näiden kiusattujen eteen ei ehkä ole kaikkea tehty käytännössä, muutenhan he kävisivät yleistä koulua.
kiusaajat kotikouluun
Konnarin koulun käytöstä poistettuja tavaroita myytiin Kiertonet- palvelussa. Huutokaupassa voitin elektronisen saksofonin, joka ei toiminut ollenkaan. Se oli täysi romu. Toki tiedän huutokaupan ehdot, mutta olisin toivonut, että kunnallisella toimijalla olisi ollut sen verran selkärankaa, etteivät laita romuja myytäväksi.
Seppo Mäkinen