Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sirkka-Liisa Anttila kehuu Kanervan sosiaalisia taitoja: "Ilkka tunsi kaikki, ja kaikki tunsivat Ilkan"

Vuodesta 1975 lähtien kansanedustajana toiminut Ilkka Kanerva muistetaan muun muassa sosiaalisista taidoistaan.

Useat kollegat muistavat torstaina vakavaan sairauteen kuolleen kokoomuksen kansanedustajan Ilkka Kanervan muun muassa sosiaalisista taidoistaan.

SDP:n Erkki Liikanen tunsi Kanervan yli 50 vuotta, siitä asti, kun he vuonna 1970 kilpailivat Teiniliiton puheenjohtajuudesta. Myöhemmin he ehtivät olla yhtä aikaa sekä kansanedustajina että ministereinä.

–  Joskus pohditaan, voiko politiikassa tulla aidosti ystäviksi ja vieläpä yli puoluerajojen. Kyllä voi. Ilkka Kanerva oli minulle ystävä, ja myös monelle muulle, Liikanen sanoo.

Puoluekollega Kimmo Sasi kuvaa Kanervaa sosiaalisesti erittäin lahjakkaaksi ihmiseksi. Sasi muistaa erityisesti, miten Kanerva hurmasi hänen tyttärensä tämän ollessa pieni. Kanerva puhui lapsen kanssa poikkeuksellisella tavalla.

–  Hän kohteli lasta tavalla, jolla ihmiset eivät oikeastaan koskaan kohtele lapsia. Huomioi, keskusteli ja oli humoristinen. Hän oli ikuisesti positiivinen ihminen, ja se heijastui hänestä. Lapseen se teki selvästi vaikutuksen.

Lukuisat poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat välittäneet osanottonsa Kanervan kuolemasta.

–  Syvän vakuuttava ääni ja ajatus on hiljennyt, Ilkka Kanerva on poissa. Viimeiseen asti hän oli mukana, isänmaamme asialla. Kiitos Sinulle, Ike, presidentti Sauli Niinistö kirjoitti henkilökohtaisella Twitter-tilillään.

Kanerva toimi kansanedustajana vuodesta 1975 lähtien. Hän oli valtiopäivien lukumäärässä laskettuna Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja ja toimi poliittisen uransa aikana ministerinä useaan kertaan.

“Hän oli varmasti Suomen paras ihmisten kohtaamisessa”

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo tavanneensa Kanervan ensimmäisen kerran puolueen tilaisuudessa 1990-luvulla.

–  Hän bongasi sieltä nuoren miehen ja oli kiinnostunut siitä, kuka olen ja mistä tulen. Muisti nimeni ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Hän oli varmasti Suomen paras ihmisten kohtaamisessa, Orpo muisteli STT:lle perjantaina.

Pitkäaikaisimman naiskansanedustajan ennätystä pitää hallussaan keskustan Sirkka-Liisa Anttila. Monien muiden tapaan myös Anttila kehuu Kanervan sosiaalisia taitoja.

–  Ilkka tunsi kaikki, ja kaikki tunsivat Ilkan. Hän oli kaikkien kansanedustajien kanssa sinut. Tervehti joka ainoaa kansanedustajaa ja toi semmoisen hyvän tuulen eduskuntaan. Hän teki työtänsä aina ilolla.

Anttilan mukaan he soittivat viimeisen puhelun 23. helmikuuta. Anttila ei tiennyt Kanervan olevan sairas.

–  Äänestä ei kuulunut, eikä hän puhunutkaan, että olisi vakavasti sairas. Ymmärrän, että hän halusi sairastaa rauhassa, jos hän silloin sen jo tiesi, Anttila sanoi.

Keskustelun aiheena oli tietenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Lisää aiheesta: Ilkka Kanervan poliittinen ura ulottui kuudelle vuosikymmenelle – Kanervan ulkoministerikaudella Suomi myös lähentyi Natoa (15.4.22)

Kansanedustaja Ilkka Kanerva on kuollut – “Syvän vakuuttava ääni ja ajatus on hiljentynyt” (15.4.22)