Kun Musti tai Mirri sairastaa, suuri virhe omistajalta on antaa lemmikilleen ihmisten kipulääkettä.
Kyseiset lääkkeet aiheuttavat koirille ja kissoille pahaa oloa ja myrkytystiloja ja voivat pahimmillaan viedä hengen. Syynä on se, että eläimen elimistö käsittelee lääkkeitä hyvin eri tavoin kuin ihmisen elimistö.
Erityisesti kissat ovat hyvin herkkiä ihmisten lääkkeille. Kissa voi kuolla saatuaan yhden parasetamolitabletin, sanoo eläinlääkäri Karoliina Laine Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.
-Kissa ei kestä kuin ihan muutamaa omaa särkylääkettään. Jos koirille antaa Buranaa tai vaikkapa Panadolia, jonka ihmiset kokevat turvalliseksi lastenlääkkeeksi, niistä tulee isoimmat ongelmat eli pahoja mahahaavoja ja munuaisoireita, kertoo eläinlääkäri Kaisu Vuori hämeenlinnalaiselta pieneläinklinikalta Tawastvetiltä.
Osa myrkytysoireista näkyy lemmikissä heti, mutta munuaisoireet tulevat esille viiveellä. Eläimen nestehukka tai alhainen verenpaine altistavat munuaisoireille. Munuainen oireilee muun muassa siten, että koira lakkaa virtsaamasta tai juo hyvin paljon.
Tyypillisesti kipulääkkeet aiheuttavat kissoille ja koirille oksentelua, väsymystä ja vatsakipua. Yleensä kyseessä on tulehduskipulääke tai parasetamoli. Eläin saattaa juoda poikkeuksellisen paljon tai ei syö ruokaansa lainkaan.
-Jos eläin on väsynyt, oksentaa, ripuloi tai vaikuttaa huonovointiselta, pitää ottaa yhteys eläinlääkäriin, Laine toteaa.
Omistajat tietämättömiä ja ajattelemattomia
Toissa vuonna Helsingin yliopiston eläinsairaalassa hoidettiin yli 60:tä pieneläinten kipulääkemyrkytystä.
Hattulalaisessa eläinsairaalassa Vethausissa on vastaavien myrkytysten vuoksi tehohoidossa vuosittain muutamia kymmeniä kissoja ja koiria, kertoo Vethausin toinen omistaja, eläinlääkäri Juha Virolainen.
-Omistajat haluavat auttaa eläintä sen pidemmälle ajattelematta ja kuvittelevat tietämättömyyttään, että eläimillä olisi samanlainen aineenvaihdunta kuin ihmisillä. Osa varmasti miettii myös lääkärikustannuksia ja haluaa mieluummin lääkitä itse. Loppujen lopuksi eläinlääkärikeikasta voi tulla paljon peruskäyntiä kalliimpi.
Lemmikki voi joutua päiviksi nesteytykseen ja pääsee kotiin vasta, kun arvot ovat normaalit. Mikäli eläin – yleensä koira – on pistellyt itse poskeensa purkillisen ihmisen lääkkeitä, sille tehdään oksennutus ja määrätään lääkehiiltä. Hengenvaarallisen myrkytyksen voivat aiheuttaa myös ksylitolia sisältävät tuotteet, kuten purukumit.
Ihmisen ja eläimen korvatulehduksiin eri hoito
Lemmikin omistaja voi kuvitella, että koira hyötyisi korvatulehduksessa ihmisen penisilliinikuurista, sillä sairaus on samantapainen. Hoito menee kuitenkin pieleen ja koiran korvakipu pahenee, kun hyvät bakteerit kuolevat korvasta.
-Ihmisen korvatulehduksen aiheuttaa bakteeri tai virus, koiran korvatulehduksen yleensä hiiva. Kissan korvat taas tulehtuvat usein korvapunkin takia, kertoo proviisori Charlotta Sandlep.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on ollut huolissaan siitä, että koirilla alkaa esiintyä yhä enemmän antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja.
Vethausin eläinlääkäri Juha Virolainenkin pitää huolta aiheellisena ja heittää haasteen kollegoilleen.
-Jokaisen eläinlääkärin vastuulla tehdä antibioottilääkityksestä sellainen, että liikkeelle lähdetään mahdollisimman kapeakirjoisella lääkkeellä, joka ei aiheuta vastustuskykyisiä kantoja. Toiminnassamme myös hygienia on erittäin tärkeää, jotta tällaiset kannat saadaan pidettyä mahdollisimman pitkään poissa. (HäSa, STT)