Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lääkärihelikopterille tukikohta Tampereelle

Lääkärihelikopterien palvelujen saatavuus paranee Kanta-Hämeessä ensi vuonna, kun Tampereelle perustetaan uusi tukikohta. Tähän saakka kopteriapua on saatu Helsingistä ja Turusta.

Lääkärikopterin tehokas toimintasäde on noin sata kilometriä tukikohdasta. Kanta-Hämeen pohjoisosa on tähän saakka ollut tavallaan katvealuetta, johon ei yleensä ole ollut järkevää lentää.

Tampereen lääkärihelikopterin tukikohdan perustaminen johtuu siitä, että kopteritoiminnan rahoitus siirtyy valtiolle. Tähän saakka lennot on rahoitettu Raha-automaattiyhdistyksen ja yksityisten lahjoittajien varoin. Valtio on budjetoinut kopteritoimintaan ensi vuodeksi 22 miljoonaa euroa.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoitopäällikkö M

arkku Saarinen sanoo, että uuden tukikohdan perustaminen tuo potilaiden hoitoon lisää tehokkuutta.

-Saamme Kanta-Hämeen pohjoisosiin lääkäritasoisen ensihoitoyksikön nykyistä varmemmin, hän sanoo.

Hänen mukaansa lääkäri esimerkiksi voi tulla yliopistollisiin keskussairaaloihin kuljetettavia potilaita vastaan. Hoitoa voidaan antaa matkalla. Korkeariskisiä potilaita ovat esimerkiksi tajuttomat, vaikeasti vammautuneet ja hengitysvaikeuksista kärsivät.

Saarisen mukaan sairaanhoitopiiri sopii, millaisiin tehtäviin lääkärihelikopteri hälytetään suoraan hätäkeskuksesta ja millaisiin ensihoitohenkilökunta voi sen hälyttää ehdittyään potilaan luokse.

Saarisen mukaan tähän mennessä lääkärihelikopteri on kutsuttu Forssan seutukunnalle muutamia kertoja kuukaudessa ja Riihimäen seudulle muutamia kertoja vuodessa.

Mediheli-yhdistyksen toiminnanjohtaja Risto Manninen sanoo, että nyrkkisääntönä lääkärihelikopterien toiminta-alueilla on yksi tehtävä päivässä sataa tuhatta asukasta kohti.

Medihelin tukiyhdistyksen 20 vuotta jatkunut toiminta loppuu vuoden vaihteessa. Sen jälkeen lennoista vastaa sairaanhoitopiirien omistama Finnhems oy. (HäSa)