Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Heikki Hietanen siirtyy Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön ja Vierumäen Country Clubin toimitusjohtajaksi.
Hämeenlinnan seudun elinkeinoyhtiön toimitusjohtajan tehtävät hän jättää vuodenvaihteessa ja hoitaa loppuvuoden samanaikaisesti myös Vierumäen toimitusjohtajan tehtäviä. Vierumäellä hän aloittaa välittömästi.
-On ollut erittäin mielenkiintoista ja antoisaa olla mukana kehittämässä Hämeenlinnan seutukuntaa, joka on Suomen nopeimmin kehittyviä alueita. Aktiivinen elinkeinopolitiikka on mahdollistanut alueen nopean kehittymisen. Parhaillaankin on menossa ja suunnitelmissa lähes puolen miljardin edestä investointeja Hämeenlinnassa. Tätä aktiivista elinkeinopolitiikkaa on tärkeää jatkaa tulevaisuudessakin, sanoo Hietanen.
Kehittyvä vapaa-ajan keskus
Vierumäki on kehittyvä vapaa-ajan keskus, joka tarjoaa monipuolisia vapaa-ajan palveluita yksityisille henkilöille ja yrityksille.
Suomen Urheiluopisto on valtakunnallinen liikunnan valmennus- ja koulutuskeskus. Vierumäki Country Club Oy puolestaan markkinoi kokous- ja kongressi- sekä liikunta- ja hyvinvointipalveluja, niitä tukevia ravintola-, kahvila- ja catering-palveluja sekä rakennustoimintaa ja kiinteistömyyntiä.
Vierumäen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 38 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 300 työntekijää. Majoituspaikkoja alueella on noin 2 500, ja asiakkaita alueella palvelee muun muassa 20 ravintolaa.
– Vierumäki on ainutlaatuinen paikka Euroopan mittakaavassakin arvioituna. Alueella on mahtavat kehittämismahdollisuudet myös tulevaisuudessa. On todella mielenkiintoista tarttua tähän työhön ja haasteeseen, Hietanen sanoo.
Kokemusta hallituksista
Hietasella on hyvät eväät menestymiseen uudessa tehtävässään. Hän toimi 14 vuotta jääkiekkojohtajana, ensin HPK:ssa ja sitten yhdeksän vuotta Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana. Kehittämiskeskus Oy Hämeen peräsimessä hän aloitti marraskuussa 2009.
Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön ja Vierumäen Country Clubin hallitusten puheenjohtajana toimii Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola. Jääkiekkoliitossa Hietanen tunnettiin Kummolan luottomiehenä.
Hietanen tuntee hyvin Vierumäen asiat, sillä hän on toiminut pitkään Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön ja Vierumäen Country Clubin hallituksissa.
Vekka harmittelee
Uuden toimitusjohtajan valitseminen Kehittämiskeskus Oy Hämeelle käynnistyy välittömästi. Kehittämiskeskuksen hallituksen puheenjohtajan Tapio Vekan mukaan on harmillista, että Heikki Hietanen jättää tehtävänsä jo nyt.
-On ymmärrettävää, että hänellä on vientiä uusiin tehtäviin. Muutos on aina mahdollisuus niin Vierumäelle kuin Hämeenlinnan seudullekin. Tehtävän vapautuminen antaa uusille ihmisille mahdollisuuden lunastaa paikkansa seudun kehittäjänä. Olen iloinen siitä panoksesta, jonka hän on tänne jo ehtinyt antaa. (HäSa)