Moottoritie ei vielä kuumota yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria, vaan he sanovat viihtyvänsä Hämeenlinnassa hyvin.
Mutta missä he ovat 14 vuoden kuluttua? Vieläkö he asuvat Hämeenlinnassa?
-Kyllä varmaan. Täällä on ihan hyvät oltavat eikä samanlaista hirveää häslinkiä kuin Helsingissä, Jenni Kitinprami sanoo.
Näin ajattelee moni muukin. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Hämeenlinnan mediaani-ikä olisi 46 vuotta vuonna 2025. Se tarkoittaa, että puolet kaupungin väestöstä olisi silloin yli 46-vuotiaita ja puolet alle 46-vuotiaita.
Suuntaus on samanmoinen koko Kanta-Hämeessä. Maakunnan ennustettu mediaani-ikä vaihtelee 40:n ja 49:n välillä.
Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento onnittelee Kanta-Hämettä megaluokan onnenkantamoisesta. Työikäisten suosimassa maakunnassa kelpaa rakentaa kouluja ja päiväkoteja, kun muuttotappioalueilla murehditaan vanhuspalvelujen järjestämistä.
Korkea mediaani-ikä on murheenkryyni
Kaikkialla hurraamiseen ei ole aihetta. Lähes puolessa nykyisen kuntajaon mukaisista kunnista mediaani-iäksi ennustetaan yli 50 vuotta, ja monessa Itä- ja Pohjois-Suomen kunnassa mediaani-ikä ylittää 60 vuotta.
Jos mediaani-ikä on kovin korkea, palvelujen tuottaminen vaikeutuu, koska kunnissa asuu enemmän eläke- kuin työikäisiä.
Mediaani-iät ovat alhaisia lähes kaikissa Uudenmaan ja Kanta-Hämeen kunnissa. Lisäksi Oulun seudulle ennustetaan matalaa mediaani-ikää.
Yksiselitteistä syytä Kanta-Hämeen ihanteelliselle ikärakenteelle ei ole. Reijo Vuorento arvelee, että Kanta-Hämeen sijainti Helsingin ja Tampereen kasvukeskusten kyljessä houkuttelee nuoria asukkaita, samoin pääkaupunkiseutua alhaisemmat asumiskustannukset ja hyvä työpaikkatarjonta.
Lisäksi sillä voi olla vaikutusta, että Hämeestä ei 1970-luvulla lähdetty niin sankoin joukoin siirtolaisiksi Ruotsiin kuin esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta.
-Ja onhan Kanta-Häme idyllinen asuinpaikka, Vuorento kehuu.
Hän sanoo tietävänsä mistä puhuu. Paljasjalkaisella helsinkiläisellä on ollut kesämökki vuosikausia Lopella.
Vuorento varoittaa Kanta-Hämeen kuntia tuudittautumasta liikaa iloisen ennusteen tuottamaan mielihyvään. Nuorista tulee myös pitää huolta, jotta heistä kasvaa työkuntoisia aikuisia. Vuorento on erityisen huolestunut nuorten syrjäytymisen lisääntymisestä.
Nuoren väestön kunnillakin kustannuspaine
Alhainen mediaani-ikä tuo omat ongelmansa. Esimerkiksi lastenhoito, koulutus ja kouluterveydenhoito vaativat nuoren väestön kunnilta paljon investointeja, mutta silti palveluja on järjestettävä vanhuksillekin.
Hämeenlinnassa ja Hattulassa ollaan tietoisia kustannuspaineista.
-Olemme seuranneet ennusteita jo pitkään, ja otamme ne suunnittelussa huomioon, jotta esimerkiksi koululuokat pysyvät kohtuullisen kokoisina, Hattulan kunnanjohtaja Martti Pura sanoo.
Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellstèn muistuttaa, että palvelutuotantoa pitäisi suunnitella samaan aikaan kun piirretään uutta asuinaluetta. Näin ei aina tapahdu. (HäSa)