Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Loikalan kartanossa "erityishoidossa" hämeenlinnalaisnuoria

Hämeenlinnalainen äiti odottaa Hämeenlinnan kaupungilta vastauksia. Hän teki Loikalan kartanon toiminnasta kantelun, kun perheen lapsi oli huostaanotettuna siellä.

Kantelu johti apulaisoikeusasiamiehen vakavaan huomautukseen Loikalan kartanon johtajalle. Hoitopaikka rikkoo ihmisoikeuksia käyttäessään “erityistä hoitoa”.

Nyt äiti on närkästynyt, ettei asiasta ole käyty keskustelua Hämeenlinnassa, vaikka Hämeenlinnan sosiaalitoimi lähettää nuoria hoitoon ihmisoikeuksia rikkovaan hoitopaikkaan.

Rankka hoito johti psykiatriselle

Äiti kertoo, että koko lapsen huostaanottoaika oli raskas. Aluksi lapsi joutui “erityiseen hoitoon” kahdeksi ja puoleksi viikoksi.

Äiti oli huolissaan erityisestä hoidosta, eikä huoleen reagoitu mitenkään. Hän ei saanut muun muassa tietoa hoidon kulusta. Sen vuoksi hän päätti valittaa asiasta oikeusasiamiehelle.

– Koin, ettei lapsi tarvinnut erityistä hoitoa.

Erityishoito tarkoittaa Loikalan kartanossa sitä, että hoidon aluksi nuori on kameravalvotussa huoneessa maksimissaan 30 päivää. Oven takana on koko ajan aikuinen. Ovi ei ole lukossa, mutta huoneesta saa poistua vain kasvattajan seurassa.

Esimerkiksi, jos haluaa käydä vessassa, pitää koputtaa ja pyytää lupa. Myös omat vaatteet otetaan pois.

– Hoito oli liian raskas. Mielestäni tässä asiassa on suljettu silmät. Soittelin moneen kertaan sosiaalityöntekijöille ja kysyin, voidaanko asialle tehdä mitään, mutta mitään ei tapahtunut.

Nuori oli hoidossa Loikalan kartanossa puolitoista vuotta, jonka jälkeen huostaanotto keskeytettiin, koska lapsi reagoi niin voimakkaasti hoitoon, että lopetti syömisen. Loikalan kartanosta nuori siirrettiin psykiatriseen hoitoon.

– Lapseni koki paikan ahdistavaksi ja yritti mainita asiasta monta kertaa. Siellä kasvatettiin pelolla ja kiristyksellä, eikä nuori uskaltanut panna vastaan. Tilanne oli kova. Sen verran meille on sossun puolelta sanottu, että paikka oli meidän lapselle liian kova paikka. En kyllä tiedä, onko se kenellekään hyvä.

Hämeenlinna reagoi, joskus

Lastensuojelun vs. palvelupäällikkö Tuija Nieminen-Kurki sanoo, että Hämeenlinnan kaupunki aikoo reagoida apulaisoikeusasiamiehen kanteluun päätöksen edellyttämässä aikataulussa. Apulaisoikeusasiamies on esittänyt, että Hämeenlinnan kaupungin ja Loikalan kartanon pitäisi harkita lapselle hyvitystä vapaudenriistosta erityishoidossa.

Onko mitään päätöksiä mahdollisesta hyvityksestä nuorelle?

– Päätöksiä ei vielä ole.

Nieminen-Kurki sanoo, että on todella valitettavaa, mitä sijoituksen alkuvaiheessa on tapahtunut. Tapaus on herättänyt myös paljon huolta sosiaaliviranomaisissa.

– Laittomuuksia emme voi hyväksyä.

– Meidän täytyisi pystyä paremmin selvittämään, millainen tilanne todella on, kun lapsi menee hoitopaikkaan. Monessa kohtaa, kun elämä on kaaoksessa, vierihoitojakso on tarpeellinen. Se ei tarkoita vankilaolosuhdetta, vaan sitä, että aikuinen on tukena ja käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Yksin ei saa jättää.

Nieminen-Kurki sanoo, että sosiaalitoimi pystyy olemaan aivan liian vähän yhteydessä huostaanotettuihin lapsiin. Vähintään kerran tai kaksi vuodessa lapseen ollaan yhteydessä, usein kaksi kertaa vuodessa.

– Yhteydenotot vaihtelevat lapsikohtaisesti. Tiedämme kyllä, mitä, ja kuinka paljon pitäisi tehdä, mutta resurssit eivät riitä. Me emme pysty lasten kanssa riittävästi keskustelemaan.

Kokemukset hyviä

Nieminen-Kurjen mukaan pääsääntöisesti lapset ja nuoret, jotka on sijoitettu Hämeenlinnasta Loikalan kartanoon, ovat hyötyneet sijoitusjaksoista.

Hämeenlinnasta Loikalaan on lähetetty nuoria, jotka tarvitsevat säännöllistä rakennetta elämäänsä. Hoidon aikana nuorten arki on jäsentynyt ja elämänhallinta parantunut.

Hämeenlinnasta on tällä hetkellä muutama nuori huostaanotettuna Loikalan kartanossa Iitissä.

Viime vuoden aikana Hämeenlinnassa oli sijoituksessa kaikkiaan noin 150 lasta. Sijoituspaikkoja, sijaisperheet mukaan lukien on noin sata. (HäSa)

Loikalan kartano panee rajat

Hämeenlinnan kaupungin sosiaalityöntekijä Mirja Tupala on vuosien aikana sijoittanut paljon nuoria Loikalan kartanoon.

Yleensä sijoitus kestää 2-3 vuotta. Syy sijoitukseen on yleinen rajattomuus. Elämään kuuluu holtitonta alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käyttöä, koulu ei suju tai koulunkäynti on jatkuvaa pinnaamista.

– Aika monella Hämeenlinnasta sijoitetulla Loikala on ensimmäinen paikka.

– Erityishoito on kova ja erikoinen hoito. Moni nuori kuitenkin sanoo sen jälkeen, että hoito pani ajattelemaan asioita. Pääosin kokemukset ovat hyviä.

Tupala kuitenkin myöntää, että Loikala ei sovi kaikille. Esimerkiksi aroille, mielenterveyden kanssa ongelmissa oleville nuorille paikka ei sovi.

Sosiaalityöntekijä kertoo, että hyvä puoli Loikalassa on ollut se, että perheiden kanssa tehdään yhteistyötä, jos perhe siihen suostuu.

Tupalan mukaan yleensä suuri ongelma on se, että perheet hyväksyisivät sijoituksen. Monesti kritiikkiä tulee siitä, että paikka on kaukana ja kasvatus on ankaraa.

Monet Tupalan lähettämät nuoret ovat olleet sosiaalityöntekijään yhteydessä kirjeitse. Kirjeissä he kertovat olostaan Loikalan kartanossa.