Heti aluksi haluan kiittää Hämeenlinnan kaupungin päättäjiä loistavasta päätöksestä tukea hämeenlinnalaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia. Oikeaan suuntaan ollaan menossa liikuntapaikkamaksujen suhteen. Tällaisia päätöksiä jääurheilun harrastajat ovat jo pitkään peräänkuuluttaneet lajien kalleuden vuoksi.
Tämä tukihan ei koske pelkästään HPK:n juniorijääkiekkoilijoita, kuten mielipidepalstalla ja muissakin kirjoituksissa on erheellisesti annettu ymmärtää.
Hämeenlinnassa on myös laadukas taitoluisteluseura ja muitakin harrastajaryhmiä, jotka käyttävät jäähallia. Vaikka HPK-Juniorijääkiekon pyörittämässä toiminnassa onkin noin 1 200 lasta ja nuorta, pelaa hämeenlinnalaisia tuen piiriin kuuluvia jääkiekon harrastajia myös muissa ympäristökuntien seuroissa. Tämä yhteistyö urheiluseurojen välillä antaa mahdollisuuden kaikille seutukunnan lapsille jääkiekon harrastukseen Hämeenlinnan jäähalleissa.
Kari Arola otti kantaa (HäSa 4.1.) kirjoituksessaan kilpajoukkueidemme menestykseen lajin kalleuden vuoksi. Lajin kalleudesta olemme yhtä mieltä ja senhän ovat päättäjätkin huomanneet alentamalla hämeenlinnalaisten jäämaksuja.
Menestyksestä totean, että siihen on vaikuttamassa vain ja ainoastaan HPK-Juniorijääkiekon oma toiminta sekä harrastamamme seurayhteistyö. Menestykseen ei vaikuta Hämeenlinnan kaupunki eikä Hämeenlinnan Jäähalli Oy muutoin kuin luomalla siihen hyvät olosuhteet.
Olemme tehneet jo vuosikausia seutukunnallista, eri mittareilla mitattuna jopa laadukasta seuratoimintatyötä jääkiekon parissa. Tähän toimintaan kuuluu oleellisena osana luotujen toimintatapojen ja sääntöjen noudattaminen.
Tämä työ jatkuu edelleen ja siihen on suurena lisäapuna kaupungin tukipäätös, jolla hämeenlinnalaisten maksut pienenevät ja siten koko lajin harrastus halpenee.
Hämeenlinnan kaupunki tukee veronmaksajiensa rahoilla luonnollisesti vain hämeenlinnalaisia jo pelkästään kuntalakienkin mukaan. Tässä peräänkuulutankin seutukunnan muiltakin kunnilta panostuksia, jotta voimme yhdessä luoda vieläkin paremmat ja tasapuoliset edellytykset lasten ja nuorten jääurheiluharrastuksille.
Antti Toivonen
HPK-Juniorijääkiekko ry:n puheenjohtaja
Hämeenlinna