Suomen Punaisen Ristin osastot kaipaavat Nälkäpäivä-keräyksen ajaksi vahvistusta riveihinsä. Rahaa kerätään 21.-23. syykuuta katastrofien uhreille. Tämän vuoden teemana on ilmastonmuutoksen aiheuttama akuutti avun tarve Aasiassa, itäisessä Afrikassa ja Väli-Amerikassa. Teema muistuttaa siitä, että kuivuus, tulvat ja myrskyt iskevät pahiten alle 5-vuotiaisiin lapsiin.
Nälkäpäivä-kerääjäksi voi Hämeenlinnassa ilmoittautua käymällä SPR:n paikallisosastossa Palokunnankatu 20 A:ssa, jossa täytetään henkilötietolomake. Toimisto on avoinna tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 10-15.30, keskiviikkona kello 10-17 ja lauantaina kello 10-15.
Riihimäellä voi tällä viikolla ilmoittautua kerääjäksi soittamalla keräyspäälikölle, Reijo Pummilalle, numeroon 040-5451974 tai ilmaantumalla keräyksen tukikohtaan Riihimäen kaupungintalon väestönsuojaan Kalevankatu 1:een aamuyhdeksästä alkaen.
Kerääjällä pitää olla kuvallinen henkilökortti noutaessaan lipasta ja hänen tulee olla yli viisitoistavuotias.
Hämeenlinnassa vapaaehtoisia kerääjiä on muun muassa kävelykatu Reskalla ja keräystonkkia suurimmissa kaupoissa.
Riihimäellä maitotonkat ilmestyvät jälleen seitsemään kauppaan ja Hausjärvellä Oitin terveysasemalle. Lipaskeräykset ovat käynnissä koko Suomessa kuten myös Kanta-Hämeen alueen kunnissa.
Monet työpaikat keräävät itse
Riihimäen keräyspäällikkö Reijo Pummila kannustaa työpaikkoja ja harrastuspiirejä keräämään Nälkäpäivän hyväksi. Yksi vastuullinen ottaa yhteyttä osastoon ja sopii lippaan hakemisesta ja viemisestä. Se on hyvä tapa lahjoittaa aikaa arjen keskellä.
– Moni työpaikka Riihimäellä haluaa hoitaa keräyksen itse, Pummila sanoo.
Keräyksen tuotto ohjautuu Punaisen Ristin katastrofirahaston kautta hätäapuun ja kehitystyöhön niin maailmalle kuin kotimaahan. Viime vuonna yli 20 000 kerääjää kokosi 2,6 miljoonaa euroa.
Riihimäkeläiset koululaiset osallistuvat aktiivisesti keräykseen 15 koululla. Lisäksi partiolaiset keräävät rahaa niin Hausjärvellä kuin Riihimälläkin. Peltosaaressa Riihimäellä lahjoitukset kerää Peltosaari-seura.
Hausjärvellä Ryttylässä keräykseen voi osallistua kaupoissa sekä postissa ja Hikiässä pankeissa.
Lisätietoja Nälkäpäivä-keräyksestä saa internetistä osoitteesta www.spr.fi. (HäSa)