Lepakot eivät estä Aulangon kylpylän viereen suunnitellun lomaosakekylän rakentamista. Kaupungin kaavoitustoimiston järjestämissä jatkotutkimuksissa selvisi, ettei lepakoita asusta niissä puissa, jotka jäävät lomaosakekylän rakennusten alle.
– Rakennettavalla alueella ei ole mitään sellaista, josta voitaisiin todeta lepakoiden lisääntymis- tai lepoalueiden olevan vaarassa, asemakaava-arkkitehti Päivi Saloranta vahvistaa.
Hämeen ympäristökeskus vaati kaavoitustoimistolta jatkoselvitystä muutaman Aulangonniemen alueella sijaitsevan vanhan puun osalta ennen alueen rakennusluvan käsittelyä. Kaavoitustoimiston käyttämä Turun yliopiston asiantuntija oli aiemmassa lausunnossaan arvioinut olevan mahdollista, että puissa saattaisi levähtää lepakoita.
Sama asiantuntija tutki puut viime viikolla, eikä löytänyt niistä lepakoita tai jälkiä niiden oleskelusta.
Rakennuslautakunta käsittelee NCC:n hakema rakennuslupaa kokouksessaan ensi maanantaina. (HäSa)