Skottien keksimä curling on kiltti laji. Nyt se on Suomessakin kulttilaji.
Sen saattoi aavistaa jo Torinon kisojen Hyvinkää-Skotlanti -curling-välierää seuratessa. Ennen suomalaiset kurlasivat vain kylppäreissään. Nyt suukin on laakista raikas, kunhan vain saisi curling-kiven käteensä tai edes televisioonsa.
– Minä Markku Uusipaavalniemi, jonka Suomen kansa ja media on valinnut Suomen tasavallan kapteeniksi, vakuutan, että minä toimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä.
Jos presidentin juhlallisen vakuutuksen olisi eilen antanut Tarja Halosen sijasta curling-kippari, tuskin moni olisi hätkähtänyt.
Uusipaavalniemi illalla Ajankohtaisessa Kakkosessa, Uusipaavalniemi aamulla Aamu-tv:ssä. Seuraavaksi “Uusikselle” kai tehdään sielunavaus Inhimillinen tekijä -ohjelmassa. Se voisi jopa kiinnostaakin, ellei ohjelma olisi jo kauan ollut enemmän Maarit Tastulan kuin vierailijan.
Niin sympaattisia kuin curling lajina ja ilmiönä ovatkin, on riski, että tämäkin onnistutaan pilaamaan.
Tiistaina kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) sai koko lailla rauhassa tulla kertoneeksi sen, ettei Suomeen olekaan kaiken kohkaamisen jälkeen tulossa suurta kuntauudistusta. Yhtenäistä mallia ei runnata, eikä sillä koollakaan ole enää niin väliä.
Seuraavan päivän Suomenmaa -lehdessä kirjoitti posiolainen nuorkeskustalainen, että “Suomen kunnat ovat valmiita ottamaan vastaan” – curling-huuman.
Asiaa! Suomen tyhjeneviin kuntiin on viime vuosikymmeninä noussut niin monta jäähallia, että kansantalouden ja -terveyden kannalta osunevat kansalliset käyttöasteennostotalkoot maaliinsa.
Hyvinkääkin heräsi uneliaisuudestaan juhlimaan hopeisia curling-poikiaan.
Hyvä, kiva. Kunhan tavoittelemisen arvoiseksi ei aleta väittää hyvinkäävointiyhteiskuntaa. Sitä, että uusi curlinghalli pitää saada joka niemennotkoon ja saarelmaan.
Curling-hurahdus, joka tarjoaa lääkettä kisatraumaan, tuli tietysti hyvään saumaan. Kansakunta voi heittää romukoppaan kullattomuusahdistuksen.
(Kenenkään suhteellisuudentajua ei tunnu häiritsevän, että esimerkiksi vanha talvikisamenestyjä ja asukasluvultaan suurvalta Japani sai vain yhden mitalin.)
Vastasyntyneen curling-kansan puolesta kisapappi olisi kaikin mokomin voinut antaa perinteiselle hiihto- ja mäkiurheilulle viimeisen voitelun.
Kansallinen terapia ei ole ihan merkityksetön juttu, jos se antaa voimia tarttua oikeasti tärkeisiin asioihin.
Torinon curling-katsomossa kynsiään pureskelleen presidentinkin sopii olla hieman huolissaan siitä, kuinka voisi yhdistää kansaa lopultakin varsin repivän vaalikamppailun jälkeen.
Ja median huomion soisi kohdistuvan siihen, kuinka hän tehtävässään onnistuu. Kiertävätkö heitot vasemmalle? Tuleeko liikaa tökkiksiä oikealle? Entä määrämittaisia keskustaan?
Vai hinkkaako Tarjan harja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja yhteisvastuun ohuen jään puhki?