Suomi on heinäkuun alusta lukien puoli vuotta maailman tai ainakin Euroopan napa. Erityisesti meidän suomalaisten omasta mielestä. Kansojen katseet kiinnittyvät Pohjan perille, kaikki ovat meistä äärimmäisen kiinnostuneita.
Tulevaa EU-puheenjohtajuutta on valmistelu jo pitkään ja huolellisesti. Järjestäjät ovat katsastaneet sopivat hotellit, hallit ja salit, jonne kaikki tärkeät ihmiset sijoitetaan.
Isoja kokouksia on kymmenin, pienempiä palavereita sadoin, ulkomaisia vieraita tuhansin.
Olemme yleensä onnistuneet suurten tapahtumien isäntänä, mitä nyt yleisurheilukilpailuissa satoi enemmän kuin haitaksi. Suhteet yläkertaan pätkivät.
Palvelut pelaavat, järjestelyt eivät kangerra eikä vieraiden ole toistaiseksi tarvinnut pelätä henkensä ja ruumiillisen koskemattomuutensa puolesta. Viimeaikaiset lipunpoltot ja muut kähinät merkinnevät tuntuvaa lisäpanostusta kokousten turvallisuuteen.
Miksi sitten on niin tarpeellista touhuta ja kohkata? Olemmehan jo kansakuntana lunastaneet oikeutuksen ja hyväksynnän olemassaoloomme.
Meidän ei pitäisi enää kovin paljon miettiä sitä, mitä vieraat meistä ajattelevat.
On toki selvää, että hyvästä maineesta kannattaa pitää kiinni.
Mutta sitä, että EU-kokousten myötä osanottajien kautta tieto Suomesta mojovana matkailumaana kulkisi kautta Euroopan, sopii epäillä.
Tärkeimmät kokoukset sattuvat syyspuolelle vuotta, pahimmillaan räntään ja tuiskuun, syystalven pimeään kaamokseen. Keskiyön aurinko, eksoottinen yötön yö esittäytyvät vain mainoksissa.
Kokouksen osanottajat, poliitikot ja heidän virkamiehistönsä, joita EU-asioista kirjoittava, laahuksena seuraava lehdistö peesaa, keskittyvät tehtäviinsä. Kiireisiä ihmisiä, jotka työkseen kulkevat maasta toiseen, on perin turhanaikaista yrittää viekotella kalakukolla, leipäjuustolla ja lakkahillolla saati tanhuilla ja kanteleensoitolla.
He eivät altistu Suomi-kuvan mainospelleiksi, vaan tekevät oman työnsä ja lentävät pois piipahtaakseen kotonaan ja rientävät taas uusiin kokouksiin.
Ei heistä ole matkailuyritysten myyntitykeiksi. Ei heihin kannata panostaa muuta kuin se, mikä on isännyyden asiallisessa hoitamisessa välttämätöntä. Viikon-parin päästä he tuskin muistavat täällä koskaan käyneensäkään.
Matkailuväki näkee kokouksissa sellaista, mitä ne eivät arkitodellisuudessa sisällä. Vai onko joku nähnyt edes oppilastyönä teetettyä selvitystä siitä, kuinka moni työnsä puolesta konferesseja luuhaava palaisi vapaa-ajallaan ja vieläpä perheineen itse laskunsa maksavana turistina?
On toki niin, että lohta on lysti pyytää, vaikka ei saisikaan. Senpä takia syyskauden EU-kokousten syötteihin ei kannata liikaa panostaa.
Jos kala on otillaan, se iskee tavalliseen ja arkipäiväiseen vieheeseen, kunhan se sille asiallisesti tarjoillaan.