Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hausjärven talous kääntyi nousuun

Nopea väestönkasvu ja uusien asukkaiden houkuttelu kuntaan näkyi Hausjärvellä ensi kertaa viime vuonna myös reippaana verotulojen kasvuna.

Kun menot pystyttiin alittamaan, kunta käänsi taloutensa noususuuntaan. Tulos jäi vain 67 000 euroa tappiolle, kun verotulot kasvoivat yli seitsemän prosenttia.

– Kunnan valitsema kasvustrategia näyttää onnistuneen. Vaikka voimakas kasvu lisää palvelujen kehittämistarvetta ja tuo uusia menoja, uudet asukkaat tuovat myös verotuloja kunnalle. Lähivuosien paineet ovat kuitenkin hyvin suuret erityishuollon, vanhusten sekä lapsiperheiden tarpeiden kasvaessa, sanoo kunnanjohtaja Hannu Mäkelä.

Talouden nousu on tilinpäätöksen lukujankin vankempaa, sillä kunta ei ehtinyt kirjata tilinpäätökseen kaavoitussopimuksista saamaansa lähes 200 000 euron tuloa. Sen sijaan hyvää tulosta selittää kamreeri Martti Pulliaisen mukaan osaltaan Elisan osakkeiden myynnistä saadut 140 000 euroa.