Kaiken piti olla sen jälkeen selvää, kun Osmo Soininvaara hetken venkoilun jälkeen kertoi haluavansa jatkaa Vihreän liiton puheenjohtajana. Sen paremmin ehdokkaaksi jo ilmoittautuneesta kansanedustaja Irina Krohnista kuin ehdokkuutta edelleen harkitsevasta kansanedustaja Anni Sinnemäestä ei olisi Soininvaaran vastustajaksi.
Itse asiassa kenestäkään ei pitänyt olla pääministeri Paavo Lipposen kakkoshallituksen peruspalveluministerin ja pitkäaikaisen vihreiden kansanedustajan kampittajaksi. Politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta henkeen ja vereen kiinnostuneesta Soininvaarasta on kasvanut vihreässä liikkeessä jo käsite – eikä suinkaan aiheetta.
Väli-Suomen sanomalehtien kysely muutti vihreiden puheenjohtajakamppailua kuin salaman isku. Kyselyn mukaan kaksitoista puoluevaltuuskunnan jäsentä tukee hieman yllättäen ehdokkaaksi lähtenyttä kansanedustaja Tarja Cronbergia. Eikä tässä kaikki: Soininvaaraa tukevien puoluevaltuuskunnan jäsenten määrä oli kutistunut muutamassa kuukaudessa kolmestakymmenestä seitsemästä kahdeksaan.
Puoluevaltuuskunta ei valitse Vihreän liiton puheenjohtajaa. Se tehtävä kuuluu toukokuussa kokoontuvan puoluekokouksen virallisille edustajille. Aivan varmasti valtuuskunnan jäsenet ovat kuitenkin vihreässä liikkeessäkin keskeisiä mielipidevaikuttajia. Kysely horjuttaa Osmo Soininvaaran asemaa. Hänen suosionsa omiensa keskuudessa on vähentynyt sen verran rajusti, että puoluevaltuuskunnan kanta voidaan tulkinta jopa Soininvaaralle osoitetuksi epäluottamuslauseeksi.
Tarja Cronbergin kannatuksen kasvulle ei ole keksittävissä yhtä kattavaa selitystä. Vain vihreät voivat kertoa, mikä tekee jo 61-vuotiaasta ja vasta ensimmäisen kauden kansanedustajasta vakavasti otettavan puheenjohtajaehdokkaan. Cronberg on poliittisesti sangen kokematon, mutta ainakin puheenjohtajaehdokkaaksi lähteminen kertoo, että hänellä on politiikassa tarpeellista pelisilmää. Cronberg ei olekaan yksi Soininvaaran pakollisista vastaehdokkaista!
Kaksi tohtorintutkintoa eivät varmasti ole Cronbergille rasite – Soininvaara on lisensiaatti. Cronbergin linja on koko tavalla hämärän peitossa, mutta hän edustaa Soininvaaran rinnalla vihreää asiantuntemusta. Tätä kuvaa tukee se tosiasia, että hän on entinen Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja. Kansanedustajana Cronberg ei ole ollut missään mielessä räiskyvä vihreän politiikan pelinavaaja.
Osmo Soininvaaran asema on kiusallinen. Vihreiden veteraanipoliitikko joutuu kysymään vakavassa hengessä itseltään, onko hän omiensa mielestä, vasta 53-vuotiaana, jo politiikan kulunut kasvo. Vaakalaudalla on koko Soininvaaran ura vihreiden johtavana poliitikkona. Jos Soininvaara ei jatka puoluejohtajana, hänelle on varattu paikka vihreiden rivikansanedustajana. Aivan ymmärrettävästi Soininvaara on lähtenyt puolustustaisteluun kovat piipussa. STT:n tuoreessa haastattelussa hän lupaa vihreiltä rohkeaa politiikkaa.