Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina perusturvalautakunnan ehdottamaa lisäbudjettia. Hoitoketjun parantamiseen on laskettu tarvittavan 1,5 miljoonan euron lisämääräraha, jolla saataisiin esimerkiksi purettua jonoja ja katettua hoitotakuusta syntyviä kuluja.
Rahoitusjohtaja mukaan esitettyjä lisämenoja ei voida kattaa sellaisinaan. Esitetyistä ehdotuksista ollaan leikkaamassa 500 000 euroa. Asiaa pohditaan maanantaina.
Hoitoketjun toimivuutta alkuvuodesta saakka pohtinut terveydenhuollon kuntayhtymän päättäjäryhmä on esittänyt toimenpide-ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Lisärahaa tarvittaisiin vanhustenhuollossa muun muassa kotipalvelun lisäämiseen, palvelutalojen yövalvontaan ja yksityisten hoivapalveluiden ostoon. (HäSa)