Kankaantaan koulu oli jo vuonna 1978 “kaupungin kiireellisin” korjauskohde! Ei ihme, että kaupungistamme elää sitkeästi vieläkin “hautausmaa”-mielikuva.
Jostain syystä lasten, vammaisten ja vanhusten hankkeet kangertelevat kohtuuttomasti joihinkin muihin isoihin hankkeisiin verrattuna.
Kankaantakana asuu runsaasti lapsiperheitä ja lisää tulee koko ajan. Pieni turvallinen lähikoulu on ollut ja on edelleen painava peruste asuinpaikan valinnassa. Tämän lisäksi pitää muistaa se tosiasia, että melkoinen osa alueen nykyisestä väestöstä on iäkkäitä ihmisiä, joiden tilalle vääjäämättä muuttaa vähitellen lapsiperheitä.
Hämeenlinnassa 100 lasta tarvitsee tällä hetkellä sijoitusta kodin ulkopuolelle. Lasten pahoinvointi näyttää lisääntyvän, onko meillä varaa lisätä sitä mammuttikouluilla? Onko ajateltu, millaista on opettajan työ nykypäivänä? Lisäävätkö suuret yksiköt opettajien pahoinvointia ja sairauslomia?
Yhden ison rakennuksen ylläpitäminen on halvempaa kuin useiden pienten. Toistuvasti kuitenkin unohdetaan, että ajattelemattomia ratkaisuja seuraavat taloudelliset ja inhimilliset rasitteet näkyvät myöhemmin, myös tilinpäätöksessä. Käänteisesti: kannattaa ehkäistä ennalta.
Kankaantaan koulun ensimmäinen kuntokartoitus järkyttävine kuvineen, joka jo taannoin oli kaupunginhallituksessa, osoitti riittävän selvästi koulun korjaustarpeen. Koulutuslautakunnan ehdotus korjauksesta on toiseksi paras ratkaisu, joka tulee toteuttaa, jos se on ainoa mahdollisuus säilyttää koulu Kankaantakana. Koulun lakkauttaminen/ hajasijoittaminen olisi suuri virhe, sillä oppilaita tulee tässä koulussa riittämään.
Airi Suuronen
kunnallisvaaliehdokas (sd.)
Hämeenlinna