Viimein on saatu selville, mitä ihmiselle tapahtuu hänen kuoltuaan. Hänestä tulee hanke.
Suomen tietotoimiston uutisen mukaan Piippolassa Pohjois-Pohjanmaalla on käynnistetty kaksivuotinen kulttuurin ja matkailun ohjelmapalvelujen kehittämis- ja markkinointihanke, jonka tarkoitus on lisätä alueen valtakunnallista näkyvyyttä. Hankkeen nimi on Pentti Haanpää 100 vuotta-hanke.
Pentti Haanpää 100 vuotta-hankkeen suojelija on maaherra Eino Siuruainen, joka henkilökohtaisesti ei ole hanke vaan hengissä. Hankkeeksi muuttunutta Pentti Haanpäätä rahoittaa Euroopan Unioni. Se on hyvä, sillä ennen hankkeeksi ryhtymistään Pentti Haanpää oli tunnetusti ainaisessa rahapulassa.
Pentti Haanpää muuttui hankkeeksi noin viisikymmentä vuotta sitten hankkiuduttuaan soutelemaan järvelle, johon hukkui. Meillä on kotona hyllyssä hankkeen kootut teokset, kahdeksan osaa.
Ikääntymisen merkkeihin kuuluu, että yhä useammin korviin kantautuu surullisia tuttujen ihmisten hankeuutisia. Ajan riento on armoton: ystävät, sukulaiset ja entiset opettajat siirtyvät kukin vuorollaan EU-rahoituksen piiriin.
Eihän tänne meistä kukaan ole jäädäkseen tullut. Hankkeen viita, rauhan viita, kaukana on vaino, riita, kuten kansallishankkeemme Aleksis Kivi unohtumattomasti riimitteli. Hänhän eli itsekin vain syksystä hankehakemuksen hyväksymisajankohtaan, joka osui joulun tietämiin.
Elämä on projekti, iäisyys on hanke. Kannattaa siis elää elämänsä täysillä ja hetkeen tarttuen, sillä jokainen päivä voi olla viimeinen, jokainen huominen jo EU-rahoitteinen.
Tuleeko Korkeasaaren paviaaneista hankkeita, kun niistä joskus aika jättää?
Tässä ollaan syvien kysymysten äärellä. Paviaanit ovat kieltämättä lisänneet alueensa valtakunnallista näkyvyyttä jo eläessään, toisin kuin esimerkiksi Pentti Haanpää.
Toisaalta jo kirkkoisä Augustinus, jonka katolinen kirkko on julistanut hankkeeksi, pohti tätä asiaa ja totesi, että vain ihmisillä on kuolematon EU-rahoituksen piiriin kuuluva sielu, kun taas eläinten tietoisuus rajoittuu korkeintaan alueellisten TE-keskusten yhteisöille ja yksityisille suunnattujen rahoituspalvelujen puitteisiin.
Loppujen lopuksi nämä kysymykset menettävät merkityksensä suuren tuntemattoman edessä. Hetken me täällä vain verkostoidumme, sitten tulee vastaan se viimeinen rahoituspäätös, ja hankkeessa tavataan, kuten vanha kansa lakonisesti lausuu.
Monet suomalaiset kirjailijat ovat helkyttäneet kanneltaan mollivoittoisesti mielessään korkean, ankaran hankkeen suru.
Heistä mainittakoon runoilija V.A. Koskenniemi, hanke hänkin jo nykyään, joka tiivisti arktisen melankolian näihin kuolemattomiin sanoihin: Meill´ on ankarat käskyt kohtalon. Meill´ on halla ja yö, meill´ on hanke ja jää.