Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvästit pesuaineiden fosfaatille

Pyykinpesuaineet ja konetiskiaineet muuttuvat EU:n alueella kokonaan fosfaatittomiksi. EU:n parlamentti sinetöinee fosfaattien käytön kieltävän päätöksen tammikuun istunnossaan.

– Kiellolla on meidänkin kannaltamme iso hyöty, arvioi ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Eliisa Irpola.

Hänen mukaansa rehevöitymistä aiheuttavien fosfaattien poistuminen pesuaineista parantaa erityisesti Itämeren tilannetta, sillä varsinkin vanhoissa Itä-Euroopan maissa vedenpuhdistamojen fosforinpoisto on puutteellista.

Edistysaskeleesta iloitsevan WWF:n arvion mukaan yli kymmenesosa kaikesta Itämereen päätyvästä fosfaatista on peräisin pesuaineista. Entistä ympäristöystävällisempien pesuaineiden käyttöönottoa on yritetty edistää kansainvälisin suojelusopimuksin. Se on kuitenkin ollut hidasta.

Suomessa neljä viidennestä asukkaista on tehokkaasti fosforin pois suodattavan kunnallisen vedenpuhdistuksen piirissä. Ongelman muodostavat lähinnä haja-asutusalueiden jätevedet.

– On arveltu, että pyykinpesu- ja konetiskiaineiden fosfaatittomuus voisi vähentää Suomen fosforipäästöjä noin 20 tonnia vuodessa. Kokonaispäästöjen kannalta tämä on hyvin pieni määrä, mutta kyllä sillä voi olla esimerkiksi paikallista merkitystä, Irpola arvioi.

Suomessa selvästi suurin vesistöjen fosforikuormittaja on maatalous.

Astianpesuaineissa enemmän töitä

Mikäli EU-parlamentti sinetöi komission joulukuisen päätöksen, fosfaattikielto astuu pyykinpesuaineiden osalta voimaan vuoden 2013 kesäkuussa ja konetiskiaineiden osalta vuoden 2017 alussa.

– Astianpesuaineissa koostumusten muuttaminen ei ole aivan yhtä helppoa kuin pyykinpesuaineissa, joten annettu siirtymäaika on niiden osalta pidempi, Teknokemian yhdistyksen pesuaineasiantuntija Jan-Petteri Ruottinen kertoo.

Kielto koskee tässä vaiheessa vain kotitalouskäytössä olevia aineita. Ruottisen mukaan kiellon ulottamista myös laitos- ja teollisuuskäyttöön kuitenkin selvitetään. Asiasta on määrä tehdä selvitys vuoteen 2016 mennessä.

Suomessa fosfaatillisista pesuaineista luopuminen on ollut esillä jo vuosia. Se on myös kirjattu tavoitteeksi Suomen nykyiseen hallitusohjelmaan. Nyt EU-lainsäädäntö kuitenkin tekee kansalliset kiellot tarpeettomiksi.

– EU:n pesuaineasetuksella harmonisoidaan käytännöt koko EU:n alueella. Nykyisin fosfaattien käyttö on osassa maissa sallittua, toisissa taas kiellettyä. Esimerkiksi Saksassa fosfaattikielto on ollut jo pitkään ja Ruotsissakin kielto on ollut voimassa muutaman vuoden, Ruottinen vertailee.

Ympäristöministeriön tietojen mukaan fosfaattikielto on jo nyt voimassa kahdeksassa EU-maassa. Myös Ahvenanmaa on tehnyt päätöksen tänä vuonna voimaan tulevasta fosfaattikiellosta.

Valikoimaan ei tule suuria muutoksia

Suomen markkinoilla olevassa tuotevalikoimassa kiellon vaikutukset eivät ole kovin dramaattisia, sillä jo nyt lähes 90 prosenttia käytettävistä pyykinpesuaineista on fosfaatittomia. Konetiskiaineissa fosfaattia sen sijaan on. Niistä vasta noin neljännes on fosfaatittomia.

– Monet pesuainevalmistajat ryhtyivät jo 1990-luvulla muuttamaan pesuaineidensa koostumusta vapaaehtoisesti fosfaatittomaan suuntaan. Silloin pulverimaisissa aineissa fosfaatin korvasi vedenpehmentäjänä usein zeoliitti, jonka ominaisuuksiin kaikki eivät olleet tyytyväisiä, Eliisa Irpola kertoo.

Zeoliitti on ympäristön kannalta riskitön aine, mutta se voi aiheuttaa jäämiä tekstiileihin ja saostumia pesukoneeseen. Nykyisin markkinoilla onkin monia sekä fosfaatittomia että zeoliitittomia tuotteita.

Korvaavia aineita jo etsitty

Monikansallisen Unileverin tuotevalikoimalle uudet määräykset eivät aiheuta suuria muutospaineita.

– Meillä kaikki pyykinpesuaineet ovat olleet fosfaatittomia jo pidempään. Valikoimassa on yksi nestemäinen konetiskiaine, jossa fosfaattia vielä on. Sen koostumusta muutetaan EU-määräyksen voimaantuloon mennessä, kertoo viestintäpäällikkö Heli Koenkytö Unilever Finland oy:stä.

Unileverin tuotevalikoimista löytyviä merkkejä ovat Bio Luvil, Omo ja Sun.

Myös suomalainen Kiilto Clean oy on vastikään muuttanut aiemmin fosfaattia sisältäneen Serto-pyykinpesuaineensa koostumusta. Ensimmäinen erä uudistuneita tuotteita on jo lähtenyt jakeluun.

– Entistä ympäristöystävällisempi tuote sopii strategiaamme. Myös tieto fosfaattikiellon tulosta on ollut osaltaan muutoksen taustalla, taustoittaa Kiilto Cleanin kuluttajatuotteista vastaava liiketoimintajohtaja Sirpa Virtanen.

Koostumusmuutos on teettänyt kovasti töitä yhtiön tuotekehitykselle.

– Fosfaatti on ollut hyvä ja oleellinen osa pesuainetta, joka nyt on korvattu useammalla yhdisteellä, tuotekehitysjohtaja Virva Mäkelä kertoo.

Hänen mukaansa uutta koostumusta on vuoden mittaan testattu laboratoriossa, sille on tehty pesu- ja tehotestejä sekä myös kuluttajatestejä. Uudistettu tuote on tehty suomalaisiin vesiolosuhteisiin sopivaksi.

Pesuloistakin osa fosfaatittomia

Kiilto Clean valmistaa myös pesulakäyttöön tarkoitettuja aineita. Tuotekehitysjohtaja Virva Mäkelän mukaan näissä aineissa fosfaatti on vielä varsin yleisesti käytössä.

Vaikka pesulat jäävätkin tässä vaiheessa EU-rajoitusten ulkopuolelle, ainakin osa niistä käyttää jo nyt kokonaan fosfaatittomia tuotteita.

– Meidän pesuaineissamme ei ole missään fosfaattia, zeoliittia, eikä hajusteita. Aineemme ovat saksalaisia ja Saksahan on ollut edelläkävijä tämän asian suhteen, kertoo Sol-pesuloiden kouluttaja Kristiina Kaila.

Hän kertoo, että asiakkaat kyselevät jonkin verran pesuaineiden koostumuksesta. Yleisemmin kuitenkin kysellään hajusteista kuin fosfaatista. Kaivatut tiedot löytyvätkin helposti pesulamyymälöiden käyttöturvatiedotteista. (HäSa)