Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voi tehdä sen minkä jaksaa

– Tämä on semmoinen laite, jossa käyn joka kerta, kertoo 93-vuotias hauholainen Laina Sarin, kun hän vahvistaa vatsa- ja selkälihaksiaan crosstrainer-kuntolaitteella uutukaisessa kuntosalissa Hahkialan Uiskolassa.

Hauholaiset sotainvalidit ovat käyneet jo parin vuoden ajan tiistaisin kuntosalissa, joka sijaitsee Hauholla entisessä Viittakiven opiston päärakennuksessa.

Sotainvalidien Hauhon paikallisosasto päätti järjestää ryhmälle kuntosaliajan, koska kunnon ylläpito on hyödyllistä myös vanhuksille.

Korkea ikä ei tahtia haittaa

Laina Sarin ja hänen miehensä, 95-vuotias Lauri Sarin, ovat Hauhon sotainvalidien kuntoryhmän vanhimmat, mutta he ovat olleet joka kerta aina mukana. Ryhmän kaikki muutkin jäsenet ovat yli 80-vuotiaita. Korkea ikä ei juuri tahtia haittaa.

– Tekee sen mukaan kuin jaksaa. Jokainen meistä on sanonut, että tästä kuntoryhmästä on hyötyjä. Täällä saa lihasvoimaa, ja kyllä se auttaa. Yksi laite on hirveän hyvä selälle, kertoo sotainvalidin leskeksi esittäytyvä Kyllikki Koskinen.

Veteraanien kuntosaliharjoittelua vetävä liikunnanohjaaja Anne Taponen korostaa lihaskuntoharjoittelun tärkeyttä iäkkäille. Hyödyn näkee suoritusten paranemisesta. Kun on vähän aikaa harjoitellut, voi lisätä painoja.

– Tuolista nousu ja jokapäiväiset askareet käyvät entistä helpommin.

Anne Taponen saa ryhmäläisiltä täydet kympit työstään ja iloisuudestaan.

– Täällä on oikein mukavaa. Lopuksi on kahvitilaisuus, joka on sosiaalinen tilaisuus ja vanhoille tärkeä, Koskinen kertoo.

Liikkeet täytyy osata tehdä oikein

Jokainen ryhmän jäsen sai aluksi henkilökohtaisen ohjauksen laitteiden käyttämiseen, kun ryhmä perustettiin viime vuonna. Opastajina toimivat ensin alkuun Liikkuu-ohjaajakoulutuksen opiskelijat.

– Liikkeet kun täytyy tehdä oikein, Irja Pirttilä tähdentää.

Leena Kukkosen kokemuksen mukaan salilla käymisestä on paljonkin hyötyä joka asiaan.

– Näemme toisiamme. Tämä on meille terapiaa. Se virkistää. Ja kyllä se liikkumiseenkin auttaa.

Sirkka Räväsmäki on todennut, että aina muutaman päivän salilla käynnin jälkeen tuntee itsensä notkeammaksi.

– Sehän osoittaa, että täytyisi jatkaa.

– Ei sitä vain tule tehtyä kotona, niin helppoa kuin ne olisikin, Pirttilä sanoo.

Puuhaa riittää myös kotona

Hämeenlinnan Ilves-kodissa ryhmän seniorit Laina ja Lauri Sarin ovat aiemmin tutustuneet kuntosaliin, niin kuin useat muutkin ryhmäläiset.

– Ilves-kodissa on samanlaisia laitteita, muttei näin nykyaikaisia. Tässä on avain, joka lukee kuinka monta kertaa on tehnyt liikkeitä, ja avain viedään sitten toiseen laitteeseen, Lauri Sarin selittää laitteen tekniikkaa.

Jotain hyötyä kuntosalista on hänen mielestään, vaikka pariskunta ei suinkaan istu toimettomana kodissaan.

– Omakotitalossa on kaikenlaista puuhaa. Täytyy tehdä lumitöitä, ja vaimo pesi eilen ikkunoita, mutta tänään ei tarvitse pestä, Lauri Sarin heittää vitsiä.

Hauhon sotainvalidit ja Kanta-Hämeen sotainvalidipiiri maksavat hauholaisten jäsentensä kuntosalikäynnit Hahkialan Uiskolassa. Suurin osa ryhmäläisistä on sotainvalidien leskiä, joita koskevat samat etuudet kuin miehet.

– Kyllä saamme olla kiitollisia sotainvalidien osastolle, että se kustantaa tämän meille. Samoin pitää olla kiitollinen tukijäsenille, jotka kyyditsevät meitä tänne, Pirttilä sanoo. (HäSa)