Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pohjantähti porskuttaa yhä itsenäisempänä

Vakuutusyhtiö Pohjantähti on noussut vahvasti pinnalle sitten myrskyjen, jotka OP Pohjola -ryhmän valtausyritys vuonna 2010 nostatti.

– Ylimääräinen yhtiökokous vahvisti yhteisöllisyyttä ja asiakkaiden sitoutumista. Oli kova juttu, että niin moni omistaja-asiakas oli läsnä tai toimitti valtakirjan, sanoo tuolloin toimitusjohtajaksi palannut Eero Ylä-Soininmäki.

– Viime vuoden alku meni vähän vielä torjuntataistelussa, mutta tilanne on normalisoitunut. Kuluvan vuoden alku on ollut meille jo erinomainen niin sijoitustuottojen kuin vahinkosuhteen osalta.

Toimitusjohtajan mukaan yhtiö on saanut jo paljon paluumuuttajia asiakkaista, jotka asettuivat OP Pohjolan puolelle tuolloin.

– Palvelulla on merkitystä! Liian keskittyneillä vakuutusmarkkinoilla nojaamme vahvasti erikoistumiseen ja viidakkorumpuun: hyvä kello kuuluu kauas, siinä missä pahakin.

Yli kuuden miljoonan tulos

Pohjantähdellä on selkeä henkilökohtaiseen palveluun ja riskiarviointiin perustuva strategia. Se ui täydellisesti vastavirtaan vakuutusalan ja ajan trendejä vastaan.

– Koko ajan sitä hämmästellään. Muut vähentävät väkeä ja rationalisoivat palvelua. Me lisätään väkeä ja puhelimeen vastaa ihminen, ei automaatti. Kaikille työntekijöille on ohjeistus, että asiakas otetaan kokonaisvaltaisesti hanskaan, Ylä-Soininmäki linjaa.

Pohjantähti palkkasi viime vuonna 24 työntekijää lisää ja sama tahti jatkunee. Yhtiön henkilöstömäärä on nyt 328, mikä on enemmän kuin koskaan. Pääkonttorilla on jopa oma, itsenäinen keittiönsä, joka taikoo herkkuja henkilöstölle.

Vuoden 2011 tilinpäätös osoittaa 6,1 miljoonan euron tulosta ja vakavaraisuus on nyt niin hyvällä tasolla, että se mahdollistaa jäljellä olevan neljän miljoonan euron takuupääoman maksamisen takaisin eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle.

Samaan aikaan järjestetään suunnattu anti omistaja-asiakkaille, tarkoituksena hajauttaa takuuosuuksia. Yhtiö on jatkossa vielä vaikeampaa vallata, vaikka yrittäjiä ei ole enää näkynytkään.

Ilmarinen leimautui aikanaan fuusion kannattajaksi, sillä Pohjantähden tuolloinen hallituksen puheenjohtaja Jaakko Tuomikoski oli Ilmarisen mies.

– Vastakkainasettelua ei ole. Ilmarinen on palvellut asiakkaitamme hyvin ja palvelee jatkossakin, Ylä-Soinimäki painottaa.

– Tilaisuus tekee tässä varkaan. Takuupääoma on meille kallista vierasta pääomaa, ja kun vakavaraisuutemme nyt sallii takaisinmaksamisen, se kannattaa tehdä suunniteltua nopeammin.

– Mutta eihän siitä ole haittaa, että näymme markkinoille täysin itsenäisinä, toimitusjohtaja lopulta myöntää.

Hallitus naisvaltaan

Torstaina pidetyssä yhtiökokouksessa Pohjantähden hallituksesta tehtiin naisenemmistöinen. Ylä-Soininmäen ja lasketteluonnettomuudessa menehtyneen Ilkka Saarisen tilalle nimettiin Merimieseläkekassan johtaja Helena Jaatinen ja Spira Oy:n toimitusjohtaja Eija Karivaara. Puheenjohtajana jatkaa Pentti Kotoaro ja muina jäseninä Seija Mahlamäki-Kultanen ja Vesa Tuominen.

– Kaksi kiintiömiestä jäi hallitukseen. Olemme varmaan maailman ainoa naisvaltainen vakuutusyhtiö, Ylä-Soininmäki hymyilee. (HäSa)