EU:n ruoka-apu jaettiin loppuun parissa viikossa. Hämeenlinnan Työsilta ry:n toiminnanjohtaja Nina Lindholm kertoo, että 13. elokuuta jakoon tulleesta 7000 kilon erästä on jäljellä enää vain muutamia tuotteita. Ensimmäisinä jo heti ensimmäisellä jakoviikolla loppuivat keksit, juustopastat ja lihasäilykkeet.
Alun perin Hämeenlinnaan ei pitänyt tänä vuonna tulla enää uutta EU-ruoka-avustuserää. Kovan kysynnän vuoksi Maaseutuvirasto päätti kuitenkin toimittaa työttömien kohtauspaikkaan Työsillan toimitiloihin tällä viikolla uuden, entistä suuremman erän.
– Perjantaina meille tulee vajaan 11 000 kilon lähetys, jonka me kannamme sisälle ja luokittelemme valmiiksi talkoovoimin. Uuden erän jako alkaa ensi viikon maanantaina, Lindholm kertoo.
EU:n ruoka-apuun kuuluu lihasäilykettä, makaronia, keksejä, mysliä, kaurahiutaleita, juustopastaa, hapankorppuja, maitojauhetta sekä sämpylä- ja vehnäjauhoja. Lindholm uskoo, että viimeisetkin tuotteet on jaettu loppuun jouluun mennessä.
– Luulen, että jo lokakuun lopulla monet tuotteet alkavat olla aika vähissä, Lindholm arvioi.
Kuka vain saa hakea
Työsilta ei kysele ruoka-apua hakemaan tulleilta ihmisiltä näiden tulotason perään.
– Emme kysy esimerkiksi työkkärikorttia, vaan lähdemme siitä, että kaikki ovesta sisään tulleet ovat avun tarpeessa, Lindholm sanoo.
Hänen mukaansa myös jo edellisestä erästä avustuksen saaneet ovat tervetulleita uudelleen.
– Yleensä olemme ohjeistaneet, että sama perhe voi hakea ruokaa noin kerran kuussa, Lindholm sanoo.
Viime vuonna Hämeenlinnan Työsilta jakoi EU-ruoka-avustusta neljässä erässä noin 15 000 kiloa. Tänä vuonna avustuksen määrä nousee 18 000 kiloon.
EU:n ruoka-apua jaetaan Hämeenlinnan Työsillan toimistolla Turuntie 20:ssa arkisin klo 9–15. (HäSa)