Mokoman hovikuvittajan tuorein työ taipui moneksi. Humppapiirtäjän tikku-ukot tunnetaan myös Saksassa. Hippisukupolvi muistaa vielä vanhainkodissakin, miltä näyttää Rolling Stone -lehdessä kaikkien aikojen parhaaksi levynkanneksi äänestetty The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band. Yhtä varmasti kuka tahansa 90-luvun grungenuori tietää, minkä levyn kannessa alaston poikavauva sukeltaa dollarin setelin perään. (Listan kolmoslevyllä, Nirvanan Nevermindilla.) Yksi musiikkimaailman tunnetuimmista hahmoista, Iron Maiden -yhtyeen maskotti Eddie, on irvistellyt levynkansissa jo vuodesta 1980. Onnistunut levynkansitaide elää pidempään kuin yksikään yhtye, vahvistaa rock-kulttuurin moniottelija Juho Juntunen. Joskus kansitaide on jopa musiikkia mieleenpainuvampaa. – Teinipoikana ostin levyjä kansikuvan perusteella. Vaikka en tiennyt sisällöstä paskaakaan, niin villi kansi houkutteli, Juntunen muistelee. Indie-yhtiöt jaksavat panostaa Nykyään kansitaide kituuttaa. Ensin cd-formaatti ja viimeistään musiikin verkkojakelun läpimurto aiheutti kansikuvituksen arvostuksen romahtamisen. Suurten levy-yhtiöiden sarjatuotantona kuvittamien levyjen massasta piristävän poikkeuksen tekevät pienten, usein artistien pyörittämien itsenäisten levy-yhtiöiden julkaisut. Sarjakuvapiirtäjä Ville Pirisen kuvitukset koristavat Suomen listakärkeen todennäköisesti nousevan Mokoma-yhtyeen uutukaisen kansia. Pirisen kädenjälki takaa, että fanit tunnistavat lokakuun 19. päivä julkaistavan 180 astetta -albumin Mokoman nimeä näkemättä. Yhtyeen julkaisuja on yhdistänyt Kurimus-albumista (2003) lähtien Pirisen luoma kulmikas, painostava ulkoasu. 180 astetta on kuluista karsivan musiikkibisneksen aikana harvinainen julkaisu. Sakara-levy-yhtiönsä nimissä albuminsa tuottanut yhtye julkaisee levystä peräti kolme versiota. Jokaisessa painoksessa on teemaltaan yhtenevät, mutta erilaiset kannet. Triplapainos oli kuvittajalle yllätys. – Olin onneksi tehnyt useamman kuvituksen. Loppujen lopuksi kaikkia käytettiin, Pirinen kertoo. Mokoman kansikuvituksissa kunnioitetaan metalliperinteitä hirviöineen, mutta vältellään kliseisintä hevikuvastoa. – Olen itsekseni nimittänyt tyyliä viiltelyksi. Tämä on ensimmäisen kerta kun käytän termiä julkisesti, joten ehkä tästä tulee nimitys uudelle tyylilajille, Pirinen naurahtaa. Tunnistettavan tyylin synty on epäselvä taiteilijalle itselleenkin. – Tarvittaisiin psykologia, jotta saataisiin tietää mistä idea tuli. Olen aina pitänyt yksinkertaisista, Misfits-tyyppisistä levynkansista, joissa on joku irvistelevä pääkallo. Humppapiirtäjä tekee parhaansa Ovatko kansikuvitukset taidetta? – Minulle ovat, onhan levynkansinäyttelyitä ollut viime aikoina Kiasmaa myöten. Käyttögrafiikkaahan ne pohjimmiltaan ovat, Ville Pirinen sanoo. Kuvitusten pitää sopia paitsi levynkansiin, myös fanituotteisiin: t-paitoihin, mukeihin ja pinsseihin. Joskus yksinkertainen idea voi kantaa kauemmin kuin kukaan arvaakaan. Paremmin Rieku ja Raiku -sarjakuvistaan tunnetun Tomi Riionheimon humppaminä Pekka Jokinen tuhrasi pian parikymmentä vuotta sitten paperille tikku-ukot, joista syntyi yksi Suomen musiikkimaailman omintakeisimmista brändeistä: Eläkeläiset. Yli 30:ssa Eläkeläiset-albumissa tai muussa julkaisussa seikkailleet tikku-ukot eivät syntyneet erityisen pitkällisen pähkäilyn tuloksena. – Tyyli syntyi hieman käytännön pakosta, en osaa piirtää mitään muuta kuin tikku-ukkoja. On ulkoasua hieman vuosien varrella päivitetty, mutta omat rajat ovat tulleet vastaan niin monta kertaa, että osaan jo varoa yrittämästä taiteilua, Riionheimo nauraa. Eläkeläisten graafinen ilme tunnistetaan paitsi Suomessa, myös Saksassa, missä riehakkaat humppaajat herättävät riemua ja kauhua kiertueillaan. Lapsekas imago vetoaa ilmeisesti myös äidillisiin vaistoihin. Huhujen mukaan innokkaimmat naisfanit ovat pyrkineet lähempään tuttavuuteen yhtyeen kanssa esittelemällä bändin jäseniä esittävistä piirroshahmoista t-paitoihin – kärkkäimmät jopa paljaaseen ihoon – piirtämiään versioita. Inspiraation kuvituksiin Riionheimo saa usein levytyssessioita seuraamalla. – Se on sitä samaa kuin yhtyeen toimintakin, korkki auki ja katsotaan mitä tulee. Riionheimo epäilee Eläkeläisten kuvittamisen vaikuttaneen vuosien varrella työhönsä sarjakuvataiteilijana, kuvittajana ja tuottajana. – Varmaan aika monta työkeikkaa on mennyt sivu suun. Siitä huolimatta olen kamalan ylpeä, että omalta osaltani olen saanut olla luomassa hirviötä. Kuvittajilla vapaat kädet Siihen nähden, kuinka voimakkaita reaktioita rock-kuvasto herättää vaikkapa Yhdysvalloissa, saavat kuvittajat Suomessa ideansa läpi suorastaan helposti. – Mokoma on antanut aina aika vapaat kädet. Marko (Annala, laulaja) antaa ehkä jonkin aihion, josta lähden viemään ajatusta, Ville Pirinen kertoo. Juho Juntusen kuvittama Juice Leskisen albumi Keskitysleirin ruokavalio (1976) on yksi harvoja, joka on ulkoasun vuoksi vedetty myynnistä. Levy-yhtiö Love Recordsin väki päätteli levyn ensimmäisen painoksen sisäkansissa olleen aitoja kuvia keskitysleiristä, ja veti albumin kaupoista liiallisen provokatiivisuuden vuoksi. – Ne olivat kuvia Pompeijin purkauksessa muumioituneista ihmisistä. Ajattelin, että ne olisivat albumin nimeen sopivia ja rankan näköisiä, Juntunen muistelee. Juntusen tiedon mukaan vain yhden suomalaisen levyn julkaisu on siirtynyt varsinaisen kansikuvituksen vuoksi. – Kontra-yhtyeen Kontran toinen puoli -levyn (1978) takakannessa oli kuva, jossa pyllystä pursusi kakkaa. Myyjät eivät halunneet sitä hyllyihinsä. (HäSa)