Vaasan hallinto-oikeus käsittelee parhaillaan poikkeuksellista juttua. Tuomarien pitäisi löytää pykälät siihen, kuka omistaa järvien ja jokien vedet ja minkä vesistön alueelle pilvet satavat.
Kysymys on korvausvaateesta. Energiayhtiö Fortum vaatii sotkamolaiselta Talvivaaran kaivokselta korvauksia kaivoksen käyttämästä vedestä. Summa saattaa olla jopa puoli miljoonaa euroa.
Kaivos käyttää parhaimmillaan 4 000 kuutiota tunnissa. Koska kaikki prosessivesi ei palaudu Oulujoen vesistöön, Fortum katsoo menettävänsä rahaa, koska se ei kykene ihan jokaista litraa pyöräyttämään Oulujoen kuuden voimalansa turbiinien läpi.
Onko niin, ettei voimayhtiöiden ahneudella ja röyhkeydellä ole mitään rajaa, ei äärtä, ei määrää? Kuvitteleeko Fortum todella omistavansa joka ainoan vesitipan, joka Oulujoen laajalla valuma-alueella on.
Käykö niin, että Oulujoen latvoilla, Kainuun sydänmailla vaeltaja saa Fortumilta laskun, kun täyttää kahvipannunsa tai ryyppää tilkkasen janoonsa?
Mikäli laista löytyvät perusteet korvauksille, ei voi muuta kuin ihailla niiden voimamiesten lobbaustaitoja, jotka hoitivat ministerit ja kansanedustajat, kun asiasta on eduskunnassa lakia laadittu. Siinä sitä on lyöty monta saunankiuasta kylmäksi ja kumottu satoja litroja kalliita juomia. Nykyisin sellaisesta voisi joutua käräjille vastaamaan lahjussyytteisiin.
Vesi luetaan niin sanotuksi isännättömäksi omaisuudeksi samaan tapaan kuin tuuli, maalämpö tai vaikkapa metsien riista. Eivät ne ole valtion tai maanomistajan omaisuutta.
Oikeus niiden käyttöön tai haltuunottoon syntyy, kun niiden hyödyntämiselle on laillinen lupa. Tuulipuisto tai koskivoimala vaatii asianmukaiset rakennus- ja ympäristöluvat, riista pyyntiluvan tai säädetyn metsästysajan. Omankädenoikeutta ei sallita, vaan siitä kärähtänyttä rangaistaan.
Juristit joutuvat koville myös määrittäessään, missä Talvivaarassa haihtuneesta vedestä syntyneet pilvet aikanaan satavat veden takaisin maahan. Kaivosyhtiö arvelee sen kyllä ropisevan takaisin juuri Oulujoen valuma-alueelle, jonka Fortum tietysti kiistää. Pilvet saattavat karata vaikka Venäjälle saakka, ainakin länsituulella.
Niin mahtava voimayhtiökään ei sentään ole, että sen mahtikäskyllä sade lankeaisi juuri Fortumin turbiineita pyörittämään.
Pääsin kerran seuraamaan yhtä monista Vuotos-kokouksista Savukoskella. Lapin luonnonsuojelupiirin kirkasotsainen ponnaripoika väitti, ettei vesi turbiinin läpi mentyään ole enää samaa luomujokivettä kuin voimalan yläjuoksulla, sen fysiologiset ominaisuudet muuttuvat.
Jokiyhtiön insinööri yltyi vuolaisiin selityksiin vakuuttaakseen, että vesi on ihan samanlaista turbiinin molemmin puolin.
Takarivistä nousi nokinaamainen lappilainen ja asettui pontevasti pojan kannalle.
-Jo vain se tämä nuorimies on oikhiassa. Tottahan se joen vesi voimalassa muuttuu, kun turpiini separoi siitä sähkön pois, pakkaa lankoihin ja lähettää etelään.