New Yorkissa vuonna 1974 perustettu Ramones on ollut historiaa jo 15 vuotta, mutta sen sytyttämä liekki kytee yhä.
Yhtyeen musiikillinen perintö, ramopunk-ilmiö elää ja voi hyvin varsinkin maakunnissa: pikkukaupunkien kellareissa, nuorisotiloissa ja autotalleissa meuhkaa lukemattomia Ramonesiin pohjaavia yhtyeitä.
– Ramones on merkittävämpi yhtye kuin The Beatles. He eivät keksineet pyörää, mutta yhtye antaa edelleen kipinän nuorille perustaa bändejä, Yy-kaa-koo-nee-ramopunk -teoksen kirjoittanut Jari Marjala julistaa.
Ramopunkin tyyliin kuuluvien yksinkertaisten kappalerakenteiden ja kitarasoolojen puuttumisen ansiosta yhä uudet sukupolvet ymmärtävät, että bändissä soittaminen vaatii asennetta, ei briljanttia osaamista.
– Ruohonjuuritason nostetta on selvästi havaittavissa.
Äänessä kaikki keskeiset muusikot
Kirjaa varten Marjala kiersi yhtyeiden keikoilla lähes neljän vuoden ajan. Intohimoinen asianharrastaja otti vuonna 2007 samanmielisiä kokoavalla ramopunk.com-sivuilla heitetyn haasteen vastaan, “koska kukaan muukaan ei tarttunut aiheeseen”.
– Lähdin kirjoittamisesta liikkeelle ihan fanin näkökulmasta.
Kirjassa on lähes 150 haastattelua, joissa keskeisten yhtyeiden jäsenet kertovat totta ja hieman legendaakin keikoilta ja levytyssessioista. Lopulta päädytään väljähtyneen kaljan huuruisiin kohmelotarinoihin.
Äänessä ovat mm. Suomen ensimmäisen ramopunk-yhtyeen, Eppu Normaalin Martti “Mulkku” Syrjä, genren pyhän kolmiyhteyden Ne Luumäkien, Luonteri Surfin ja Poikien jäsenet, sekä 2000-luvun ramojen kivijalkaan kuuluva Me Wokkiwihannekset.
Lauluja rakkaudesta liimaan ja hauskanpitoon
Kirjaprojektin ohessa Marjala on tullut sanoittaneeksi kappaleita eri yhtyeille hyvinkin levyllisen verran. Ramopunk-sanoitukset eivät ole tunnettuja sielun syvimpien tuntojen tilittämisestä.
– Kappaleissa lauletaan kesästä, tennareista ja pesismailoista. Kliseiset aiheet voi rinnastaa rakkauslauluihin, biisejä tehdään rakkaudesta omaa juttua kohtaan.
Genren aggressiivisempaa suuntausta edustava Häiriköt laulaa liimanhaistelusta, hämeenlinnalaisen Retkibanaanin rallit puivat pitkälti tytöiltä saamista tai sen puutetta.
Suomen ehkä kuuluisin ramopunk-laulu, Ne Luumäkien Onnellinen perhe puolestaan kertoo sossun luukulta elantonsa saavasta suurperheestä, jonka äiti vastaa vankilasta vapautuvan isän pillereiden saannista.
Rankoista aiheista huolimatta tärkeintä ramopunkissa on hauskanpito.
– Sarkasmi liittyy olennaisesti ramopunkiin. Tarkastellaan asioita uudesta näkökulmasta itseironisesti, Marjala kertoo.
Pinnallisuus on vahvuus
Hämeenlinnalainen Tommi Kurki vaikutti Rehtorit-yhtyeessä vuosina 1998-2004.
Nykyään Suisto-klubin miksaajana työskentelevä Kurki muistelee tutustumista mustan huumorin värjäämään genreen hämmentävänä kokemuksena.
– Ramopunkissa ei ole sitten minkäänlaista syvyyttä, vaan tärkeää on pelkästään soiton ja laulamisen riemu. Pinnallisuus on ramopunkin vahvuus.
Heviympyröistä Converse-tossujen käyttäjien joukkoon loikannutta “Kuraattori-Kurkea” pidettiin jopa hieman “liian hyvänä laulajana” punk-yhtyeeseen, mutta siitä huolimatta vastaanotto oli loistava.
– Ramopunk-jengi on pieni, mutta tiivis yhteisö, jossa yhtenäisyyden tunne on vahva. Kukaan ei kuvittelekaan tekevänsä rahaa tai myyvänsä tuhansia levyjä, eikä genreen kuulu lainkaan muiden kustannuksella sekoilu tai tappelut.
Monet 2000-luvun ramopunk-yhtyeistä, kuten Marjalan mukaan nykybändeistä kunnianhimoisin Himanes, ovat venyttäneet genren ahdasta muottia. Ramopunk-lauluja tehdään jo muustakin kuin liimanhaistelusta, kaljasta ja naimisesta.
Tärkein tunnusmerkki on Marjalan mukaan kuitenkin säilynyt.
– Ramopunk ei ole taidetta. (HäSa)
Lue lauantain Hämeen Sanomista, mitä Retkibanaani-yhtyeen Juuso sanoo Ramopunkista!
Hevikorolla, The Tarjas ja Sanktio Suisto-klubilla lauantaina noin klo 22.
Jari Marjala: Yy-kaa-koo-nee-ramopunk (Paasilinna).