Hattulan koulutoimisto siirtynee Parolan yhteiskoulun ja lukion tiloihin vielä tämän vuoden lopulla. Tarvittavat muutostyöt on tarkoitus tehdä joululoma aikana, jolloin ne eivät häiritse opetusta.
Siirtoa on valmisteltu syksyn aikana, koska koulutoimiston nykyiset tilat kunnanviraston pihapiirissä ovat huonot. Muutostyöt piti alunperin tehdä jo syysloman aikana, mutta aikataulu oli liian tiukka.
Hattulan tekninen lautakunta käsitteli siirtoasiaa kokouksessaan tiistaina. Lautakunnan piti hyväksyä muutossuunnitelmat ja valtuuttaa tekninen yksikkö hakemaan niille luvat kunnan rakennusvalvonnalta.
Asia päätettiin kuitenkin äänestyksen jättää pöydälle, sillä tekninen lautakunta haluaa tutustua suunniteltuihin muutostöihin paikan päällä. Tekninen lautakunta haluaa myös odottaa ensi viikolla kokoontuvan sivistyslautakunnan kantaa asiaan.
Sivistyslautakunnan seuraava kokous on 10. marraskuuta ja tekninen lautakunta pitää oman katselmuksensa ja ylimääräisen kokouksen samana päivänä.
Hattulan tekninen johtaja Janne Teeriaho jätti lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteen. Hänen mukaansa suunnitelmat olisi pitänyt hyväksyä jo tällä viikolla, sillä aikataulu on nytkin tiukka. (HäSa)