Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kattoremontin voi tehdä talvellakin

Parolalaiset Tiiton veljekset Sami ja Jonne painavat pitkiä päiviä korjatessaan omakotitalojen kattoja Hämeenlinnan seudulla.

Yksi katto vie suunnilleen pari viikkoa, sitten on aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Aiemmin Sami Tiiton omistama ja johtama yritys teki pitkään perustus- ja julkisivuremontteja, mutta viime ajat on keskitytty lähinnä kattoihin.

-Vuotava katto on suurin syy talon lahoamiseen, Sami Tiitto kertoo.

Käikälässä he purkivat noin 300-neliön suuruisen vanhan peltikaton, laskivat räystäitä, oikoivat painumia ja ryhtyivät asentamaan uutta peltiä. Samalla uusittiin koko räystäslaudoitus.

Vuonna 1948 rakennettuun taloon tehtiin ensin ulkopuoliset salaojat ja uusittiin ulkoverhous. Kattoremontti jätettiin viimeiseksi.

-Yleensä katoista tietää aika hyvin etukäteen, mitä tulee eteen. Oikaisemista on enimmin. Suoralta silmämääräisesti näyttävässä katossa voi olla 10-15 sentin painumia, Sami Tiitto sanoo.

Hänen mukaansa kattoremonttia voi tehdä talvellakin, jollei lunta tule hirveästi. Sen sijaan sateella katolle ei ole asiaa ennen kuin vesitiivis aluskate on paikallaan. Pellitystä ja räystäiden laudoitusta voi tehdä sateellakin.

Tiitot tekevät aliurakointia Hämeenlinnalaiselle Cube Elementsille, joka on pari vuotta Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Lappeenrannan tienoilla toiminut vanhojen talojen ulkopuolisiin remontteihin erikoistunut yritys.

-Kaksi kolmannesta urakoistamme on kattotyötä. Kuluvan vuoden liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa ja ensi vuodeksi tavoittelemme viiden miljoonan vaihtoa, kertoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Petteri Huhtala.

Hän sanoo, että tänä vuonna aliurakoitsijoista on ollut pientä pulaa. Siitä huolimatta kattourakan saa teetetyksi vielä tänä syksynä, kun malttaa odottaa kuukauden-pari.

Katto kestää vuosikymmeniä

Kotitalousvähennyksen määrän pieneneminen ensi vuonna ei Huhtalan mukaan vaikuta suuria kattoremonttien teettämisessä, sillä urakkasummasta suuri osa on hänen mukaansa materiaaleja. Kotitalousvähennyksen saa työn osuudesta.

Kattoremontti on pitkäaikainen investointi. Katemateriaalien toimittajat antavat 20 vuoden takuun materiaalille. Huhtalan mukaan katon käyttöikä voi olla 30-40 vuotta ennen kuin se pitää taas uusia.

Tyypillinen remonttikohde on rintamamiestalo, jossa on alkuperäinen katto tai se on uusittu kerran. Huhtalan mukaan uusi katto maksaa 13 000-18 000 euroa, ellei kovin suuria yllätyksiä paljastu. Tällä hinnalla saa peltikaton, mutta ei konesaumattuna. (HäSa)