EU:n horjuvien talouksien tukemisessa ei suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä ole kyse euron, vaan talousjärjestelmän kriisistä.
-Muut Euroopan maat ovat ottaneet yhteisvastuun Kreikan, Irlannin ja pian ehkä Portugalinkin talousvaikeuksista, koska ei uskota niiden muuten selviävän.
-Kyse ei pelkästään näiden valtioiden tukemisesta, vaan samalla tuetaan pankkeja, jotka ovat holtittomasti luotottaneet niitä.
-Ensin luototetaan ja nyt peritään lainoista huippukorkeata korkoa. Pankit pitävät voitot, mutta tappioista kannetaan yhteisvastuu.
Tuomioja haluaa vetää myös pankit vastuuseen.
-Niin tehtiin Ruotsissa ja Norjassa 1990-luvun lamassa ja onnistuttiin hyvin. Varmasti valtiot joutuvat pelastamaan joitakin pankkeja. Ei siitä ilmaiseksi selvitä, mutta pankeillekin tulee osansa vastuusta.
Kansanedustaja, valtiotieteiden tohtori ja “mitä kaikkea lieneekään” Erkki Tuomioja, kuten valtiopäiväneuvos Esko Helle miehen esitteli, puhui keskiviikkona Turengissa.
Hän osallistui Helteen ja kahvila Poikkeuksen supersuosituun Ihminen – valta – raha -luentosarjaan. Tupa oli taas täynnä kuulijoita.
Menestystä kauneuskilpailuissa
Tuomioja tarkasteli hyvinvointivaltion nousua ja uhkaavaa hiipumista Suomessa.
-Pohjoismaat ovat yleensä valtioiden välisissä kauneuskilpailuissa kärkisijoilla. Kaikki viisi ovat useimmiten kärkikymmenikössä mitattiinpa sitten kilpailukykyä, tasa-arvoa, hallinnon luotettavuutta tai kansalaisten onnellisuutta.
-Se osoittaa, että meillä on jotain, mitä muutkin tavoittelevat.
Tuomioja laskee, että hyvinvointivaltio oli vahvimmillaan Suomessa 1980-luvun alussa, jolloin köyhyysaste oli alimmillaan, vain kahdeksan prosenttia. Nyt se on hivuttautunut jo 14 prosenttiin ja tuloerot kasvavat nopeasti.
-Rikkaimmat 10 prosenttia elävät jetset-elämää aivan omissa maailmoissaan ja rikastuvat lisää.
-Suuri keskiluokka sinnittelee. Se jakautuu niihin, jotka toivovat rikastuvansa ja niihin, jotka pelkäävät putoavansa köyhyyteen. Muutos saattaa tapahtua todella nopeasti.
Oman oksan sahaamista
Tuomioja muistutti, että myös sosiaalinen liikkuvuus on heikentynyt. Sekä hyväosaisuus että huono-osaisuus periytyvät entistä useammin.
Tuomiojan mukaan syyksi mainitaan usein globalisaatio. Hän ei allekirjoita tuota väitettä.
-Hyvinvointivaltio ei ole este. Päinvastoin se on edellytys menestykselle yhä globaalimmassa maailmassa. Senhän osoittaa Pohjoismaiden menestys kansainvälisissä vertailuissa.
Tuomiojan mukaan sahaamme omaa oksaamme heikentämällä hyvinvointivaltiota.
Hän ei kuitenkaan halua asettaa kattoa rikkaiden rikastumiselle, vaan vankan lattian pienituloisten tukemiselle.
Pääomaverotus samaan yhteyteen muun verotuksen kanssa, progressiiviseksi, on Tuomiojan lääke eriarvoisuuden vähentämiseksi.
-On outoa, että pienituloisille tarjotaan aina keppiä, mutta isotuloisten uskotaan tarvitsevan kannustusta.
Esko Helle lupaili Ihminen – valta – raha -luentosarjan jatkuvat, ehkä vielä kerran tänä keväänä tai viimeistään syksyllä. (HäSa)