Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hattulan ikuisuushanke voi toteutua nopeastikin

Hattulassa elätellään jälleen toiveita monitoimihallin rakentamisesta kuntaan. Lähes ikuisuusaiheeksi muodostunut hanke voi toteutua nopeastikin, jos kaikki loksahtaa tällä kertaa kohdalleen.

-Ajatuksena on, että kunnan kiinteistöyhtiö eli Hattula-Kiinteistöt rakennuttaisi hallin, kertoo kunnanjohtaja Martti Pura.

Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina, jolloin se ottaa kantaa Hattula-Kiinteistöjen lainatakaukseen. Kiinteistöyhtiö hakee kunnan takausta 2,5 miljoonan euron suuruiselle lainalle, jonka yhtiö ottaisi Lammin Säästöpankista monitoimihallia varten.

Takausasia menee myös valtuuston päätettäväksi, ja myöhemmin myös koko hallihankkeen toteuttaminen vaatii valtuuston hyväksynnän.

Monitoimihallia sovitellaan nyt Hattulan jalkapallokentän läheisyyteen sen parkkipaikan kohdalle. Paikka on valittu niin, ettei hallin pitäisi häiritä näkymää Parolasta Pyhän Ristin kirkon suuntaan. Kirkolta päin katsottuna halli jää kokonaan Kalliolan asuinalueen taakse.

Hattula-kiinteistöjen toimitusjohtajan Risto Hastin mukaan halli olisi noin 2 000 neliömetrin suuruinen ja varsin pelkistetty. Siihen tulisi sali, jossa voitaisiin pelata esimerkiksi futsalia ja salibandya.

Lisäksi siihen rakennettaisiin pukuhuoneet, jotka palvelisivat myös jalkapallokentän käyttäjiä. Tekonurmikentän yhteyteen on toivottu sosiaalitiloja sen valmistumisesta lähtien.