Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Enkelit pyrähtivät Toripuiston jouluseimeen

Koulutuskeskus Tavastian opiskelijat ovat pukeneet komeasiipisen enkeliparven jouluseimelle, joka avataan Toripuiston paviljongissa perjantaina Hämeenlinnana joulunavauksen yhteydessä. Enkeleitä on viisi eli yksi jokaista opiskelijaa kohti.

Enkeleiden tekijät ovat Lempi Mullari, Riikka Mäkeläinen, Mia Turu, Sini Paronen ja Taru Virtanen. Aluksi he ajattelivat tehdä jouluseimeen naisenkeleitä. Ajatukset saivat uuden suunnan, kun he saivat Heikkilä Oy:stä lainaksi miesmallinukkeja.

-Enkeleistä tuli kauniita miehiä, sukupuolettomia, enkelimäisiä olentoja, Riikka Mäkeläinen ja Mia Turu sanovat.

Tavastian kone- ja metallialan opiskelija Eemil Hoffren avusti heitä tekemällä metallista kehikot enkelien siiville.

Yleisö voi otattaa itsestään myös valokuvan Hämeenlinnan seimen ääressä paimenten asuissa lauantaina 4.12.. Talvitakin päälle mahtuvia paimenten vaatteita saa lainaksi. Kameran takana on valokuvaaja Jyrki Toivanen.

Pastori Päivi Aikasalo kertoo, että Jeesus-lapsen seimen rakentaminen pysäyttää miettimään uudella tavalla omaa suhdetta joulun kertomukseen.

-Samalla tavalla joulun seimen äärelle asettuminen saa pohtimaan, mikä on minun paikkani tässä kertomuksessa. (HäSa)