Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Janakkalan velkamäärä kasvaa vielä kolmen vuoden ajan

Janakkalan ensi vuoden budjetti on noin 0,9 miljoonaa euroa miinuksella. Lainakanta kasvaa 34,5 miljoonaan euroon, joten lainaa on noin 2000 euroa asukasta kohti.

-Velanotto on ensi vuonna suurempaa kuin mitä alun perin tavoiteltiin, mutta muuten meillä on hyvännäköinen budjetti ja taloussuunnitelma, sanoo kunnanjohtaja Pekka Harju.

Kunnan Investoinnit jatkuvat lähivuosina. Terveyskeskuksen peruskorjaukseen menee 4,2 miljoonaa euroa, josta ensi vuonna kulunee 1,5 miljoonaa.

-Ensi vuonna on tarkoitus toteuttaa puuvanhainkodin ja sairaalaosasto 1:n remontit, sanoo tekninen johtaja Anna-Mari Ahonen.

Ensi ja seuraavana vuonna aiotaan rakentaa uusi ruokapalvelukeskus eli keskuskeittiö terveyskeskuskortteliin.

Turengin koulun peruskorjausta ja mahdollista laajennusta aiotaan selvitellä ensi vuonna. Myös Tervakosken TK-talon (terveysaseman ja kirjaston) remonttia suunnitellaan.

Täysin auki on Turengin päiväkodin rakentaminen. Neliosastoinen päiväkoti on merkitty suunnitelmiin vuosiksi 2013-2014, mutta koko 1,5 miljoonan euron investointi voidaan poistaa, jos kuntaan saadaan yksityistä päiväkotihoitoa. (HäSa)