Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeen Lukon Järvenpäät Hämeenlinnan vuoden yrittäjiksi

Hämeen Lukon yrittäjät Marko ja Mikko Järvenpää on tänään palkittu Hämeenlinnan vuoden 2010 yrittäjinä Raatihuoneella. Palkinnon myöntävät Hämeen Yrittäjät ja Hämeenlinnan Yrittäjät.

Hämeen Lukko Oy on hämeenlinnalainen lukitus- ja turvallisuusalalla toimiva perheyritys.

Perheyrityksen juuret juontavat olympiavuoteen 1952, jolloin kaupunkiin perustettiin Hämeenlinnan Lukkohuolto E. Ahlbom. Mauri Järvenpää osti yrityksen 1980-luvun puolivälissä.

Nykyinen toimitusjohtaja, Maurin poika Marko Järvenpää tuli yritykseen töihin 1987. Tuolloin yrityksessä oli 6 työntekijää. 1990-luvun puolivälissä yritys muutti nykyisiin tiloihinsa Vanajantien varrelle. Hämeen Lukko osti kolme vuotta sitten AinaComilta sen turvapalveluliiketoiminnan ja lukkoliike alkoi erikoistua turvalaitebisnekseen.

Pian Aina-kaupan jälkeen Järvenpäät tekivät vastaavat kaupat Salon Seudun Puhelimen kanssa ja viime kesänä Forssan Puhelin myi turvaliiketoimintansa Hämeen Lukolle.

Yrityskauppojen myötä Hämeen Lukko on laajentunut siten, että sillä on toimipisteet Hämeenlinnan lisäksi Lohjalla, Salossa sekä Forssassa. Työntekijöitä yrityksessä on kaikkiaan yli kolmekymmentä.

Yrityksen tavoitteena on pieni kasvu ja laajentuminen pääkaupunkiseudulle. (HäSa)