Ensinnäkin pahoittelemme tapaamme kirjoittaa nimimerkin suojassa, mutta Hämeen ammattikorkeakoulun kulttuuri pakottaa siihen, sillä toisinajattelijoilla ei ole tulevaisuutta tässä yhteisössä.
On ollut mielenkiintoista seurata eduskuntavaalikampanjaa käyvän ammattikorkeakoulun yhtymähallituksen puheenjohtajan Minna Lintosen (sd.) käyyttäyytymistä oppilaitoksessa käytävien yt-neuvottelujen tiimoilla.
Virallisten tietojen mukaan kuntayhtymän muutaman koulutusohjelman jopa katastrofaalisen huonoa taloudellista tilannetta on käsiitelty lähes kaikissa tämän talven hallituksen kokouksissa. Samojen lähteiden mukaan toimiva johto on saanut tehtäväkseen ryhtyä toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi. Näin on jo tapahtunut syksystä 2006 alkaen työntekijöitä irtisanomalla ja lomauttamalla.
Kuitenkin 23.1.2007 Hämeen Sanomissa etusivulla Lintonen vaatii Hamkin johdolta asiasta pikaista selvitystä! Eikä mikään ihme, uhkaahan organisaation 800 palkollista äänestää “väärin”, jos irtisanomiset menevät yhtymähallituksen piikkiin. Tämä on sitä oikeata vastuunkantoa!
Emme voi kuin ihmetellä, mitä asioita Hämeen ammattikorkeakoulun hallitus sitten käsittelee kuukausittaisissa kokouksissaan tai monen päivän vuoden vaihteen Vierumäki-seminaarissaan, jos eivät yhtenä osana ole talouteen liittyvät kysymykset.
Ehdotammekin, että Lintosen johtama hallitus jättäisi erilaiset Eurooppa-turneet ja Savonlinnan oopperamatkat nyt muutamaksi vuodeksi väliin ja keskittyisi hoitamaan hallitukselle kuuluvia asioita. Mahdollisesti jo tilatut liput voi kyllä peruuttaa! Puheenjohtajan tehtävä on toki muutakin kuin viihdyttää kuntayhtymän pääjohtajaa.
Meitä oppilaitoksen työntekijöitä ei kannata aliarvioida.
Näytelmään kyllästynyt työntekijä