Vaalikampanja ei nykymaailman aikaan ole viiden lehmän lypsäjän puuhaa.
Viime päivinä monet etujärjestöt ja muut lobbariporukat ovat osoittaneet erinomaista mielenkiintoa ja harrastuneisuutta eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan uuden hallituksen ohjelmaa kohtaan.
Muun muassa ammattiyhdistysliikkeen ja elinkeinoelämän edunvalvojat rustailevat yhteisiä julistuksia milloin mistäkin, myös sellaisesta, mikä ei yleensä niille kuulu. Edunvalvonnan määritelmä on laventunut perinteistä tulopolitiikkaa laajemmaksi.
Jokainen vähänkin merkittävänä itseään pitävä voimakeskittymä haluaa panna lusikkansa soppaan ja nähdä edes muutaman rivin tekstiään hallitusohjelmassa. Ne yrittävät kahmaista aivan muualle kuuluvan vallan, vaikka vaalit ovat vasta tulossa eikä kukaan tiedä, millaisella joukolla hallitusta keväällä rustaillaan. Kansalta ei toistaiseksi ole kysytty mitään.
Fiksuimmat lobbarit sanovat tarjoavansa “näkökohtia hallitusohjelman laatijoille”.
Töykeimmät vaativat tylysti, että nämä kirjataan ohjelmapaperiin, muuten tulee tupen rapinat.
Puolueet pääsevät helpolla, jos ne todella sallivat ohjelmatyön ulkoistamisen ulkoparlamentaarisiin käsiin.
Hallitusneuvottelut sujuvat saksin ja liimapuikoin, leikkaa ja liimaa -menetelmällä, pätkä sieltä, toinen tuolta.
Jos näin todella on, tästä on hyvin lyhyt matka eräänlaiseen verettömään vallankaappaukseen. Etujärjestöt kauppaavat tekeleitään puolueille ja lupaavat aineellista ja henkistä tukea niille, jotka niihin sitoutuvat.
Kiusaus on suuri, sillä kukapa tohtisi torjua etujärjestöjen vahvan vetoavun.
– Vaalikampanja ei nykymaailmassa ole viiden lehmän lypsäjän puuhaa, sanoi muuan kymenlaaksolainen alan mies jo aikoja sitten. Vaalit maksavat.
Kansalaisten vaaleissa ilmaisemalla tahdolla, demokratialla yleensäkään, ei ole kovin paljon sijaa tässä majatalossa.
Vähällä pääsevät myös äänestäjät, jos niin haluavat. Heidänkään ei ole pakko vaivautua pohtimaan asioita ja punnitsemaan vaihtoehtoja. Joku muu on ystävällisesti ottanut äänestäjän puolesta selvää, millaisiin aatteisiin ja aatoksiin kansanedustajaehdokkaat ovat vyöttäytyneet.
Moni media, televisio etunenässä ja lehdet perässä, ovat viritelleet vaalikoneitaan. Ne tarjoavat valmiiksi pureskellut vaihtoehdot epätietoiselle äänestäjälle.
Tämän ei tarvitse kuin löhötä sohvallaan ja näppäillä kaukosäätimellä rastit ruutuun.
Ainoa hiukan omatoimisuutta edellyttävä askare on vielä se, että äänestäjän on vääntäydyttävä henkilökohtaisesti ennakkoäänestys- tai varsinaiselle äänestyspaikalle. Perin ikävää, jos vaikka sataa räntää, on pakkasta tai telkkarista tulee jotain kivaa.
Netti- tai kännykkä-äänestys eivät vielä tule kyseeseen, lähivuosina epäilemättä kyllä.
Tutkainta vastaan on vaikea potkia, mutta ihmetellä aina sopii. Toisaalta valmiiksi pureksittu esitys ehdokkaasta ja ohjelma, johon hänet puolueineen on jo valmiiksi sitoutettu, istuvat luonnostaan tähän pikaruuan ja einespitsojen joutilaisuutta suosivaan aikaan.
JUKKA VIITANIEMI