Tällä kertaa Nelosen uutiset piti huolen siitä, että kuhina kokoomuksen entisen puheenjohtajan ja Uudeltamaalta eduskuntaan pyrkivän Sauli Niinistön ympärillä jatkuu.
Nelosen tekstitelevision otsikon mukaan kokoomuksessa on yhä Niinistö-haluja ja niinpä Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävät jättävästä politiikan paluumuuttajasta voi sittenkin tulla puolueensa pääministeriehdokas.
Nelosen keräämien tietojen perusteella puheenjohtaja Jyrki Kataisen pääministeriehdokkuudesta syntyi kesällä Joensuun puoluekokouksessa laiton päätös. Kaiken lisäksi puoluekokouksen pöytäkirjaakaan ei ole vielä tarkastettu, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä tarkastettaisi.
Uutinen Joensuun kokouksen päätöksestä ei suinkaan ole uusi. Aina kesästä lähtien on kuiskuteltu ja myös julkisuudessa pohdittu, syntyikö ratkaisu Kataisen aseman vankistamisesta pääministeriehdokkuudella pilkulleen kokoomuksen sääntöjen mukaisesti.
Ajatus laittomasta ja tämän vuoksi kaatuvasta puoluekokouspäätöksestä on lähinnä lapsellinen. Kokoomuksen johto pitää tiukasti kiinni päätöksen oikeellisuudesta. Kataista esitti pääministeriehdokkaaksi kokouksen vaalivaliokunta yksimielisesti ja yksimielisesti asian takana seisoivat myös puoluekokouksen viralliset edustajat.
On vaikea ymmärtää, mitä laitonta voi olla puoluekokouksen yksimielisesti ilmaiseman tahdon takana!
Nelosen uutinen onkin lähinnä teoriaa ja politiikkaan nykyisin liian usein kuuluvaa pintajournalismia, josta hyötyy lähinnä kokoomus. Mitäpä haittaa kokoomukselle voisi olla Niinistön jatkuvasta esilläolosta!
Puoluekokouksen päätös ei voi purkaantua oikeusteitse niin nopeasti, että Niinistö ehtisi vielä nousta kokoomuksen pääministeriehdokkaaksi. Ainakaan toistaiseksi näköpiirissäkään ei ole edes valittajaa, joka haluaisi kumoon puoluekokouksen päätöksen. Tämä on ymmärrettävää, sillä riitelystä olisi kokoomukselle pelkkää haittaa ja etua SDP:lle ja keskustalle.
Uutinen tekee todeksi arveluja, joiden mukaan Sauli Niinistö ja hänen tulonsa pääministeriehdokkaaksi pysyy puheenaiheena aina vaalipäiviin asti. Jos Katainen luopuisi pääministeriehdokkuudesta, hänellä on jo kiire, sillä vaaleihin on aikaa ainoastaan parisen kuukautta.
Kaikkien nähtävillä olevien nuottien mukaan Niinistö tekee paluun kotimaan politiikkaan. Tuskin hänen tähtäimessään on pelkästään neljän vuoden kausi rivikansanedustajana, mutta pääministeriksi hän ei ole sanojensa mukaan edes pyrkimässä.
Ei olisi mikään yllätys, jos Niinistö nousisi vaalien jälkeen vaikkapa eduskunnan puhemieheksi.
Uskomattoman hyvin presidentinvaaleissa pärjännyt Niinistö on myös tekemässä työtä koko maassa puolueensa kirittämiseksi vaalivoittoon. Apua kokoomus tarvitseekin, sillä kannatusmittauksissa se on jämähtänyt kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Mitäpä haittaa kokoomukselle voisi olla Niinistön jatkuvasta
esilläolosta!