Ihan jokaisella luokalla on riiviönsä. Oppilas tai useampi, joiden möykkä saa ainakin aika ajoin koko muunkin luokan tolaltaan. Kaikki eivät ole häiriköitä, mutta ihan jokainen pulpetissa istunut on taatusti huokaissut: ei vois vähempää kiinnostaa.
Psykoanalyytikko Pertti Simula tietää luokkahuoneiden tilanteet ja tunteet, muttei lannistu niiden edessä. Hänelle mahdottomia tai toivottomia tapauksia ei ole edes olemassa.
– Kaikilla ihmisillähän on ongelmia. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Mutta jokaiseen ihmiseen on tärkeä suhtautua samoilla periaatteilla, ja meillä on aina velvollisuus yrittää auttaa toista.
Simula on kirjoittanut useita kirjoja ja työskentelee Suomen ja Ruotsin lisäksi muun muassa Brasiliassa. Integraalisen psykoanalyysin ajatuksia noudattaen hän kääntäisi katseen ongelmaoppilaan sijasta ensin opettajaan.
Vihan paljastaminen vie siltä voiman
Jotta vaikean lapsen kohtaaminen tuottaisi hedelmää, täytyy opettajan tunnustaa omat puutteensa. Sama pätee inhimillisiin rikkauksiin kuten luovuuteen, rakkauteen, iloisuuteen, rohkeuteen.
– Silloin opettajasta ei tunnu, että lapsi olisi kuin eri planeetalta. Oppilaassa ärsyttävät tai pelottavat piirteet saattavatkin kertoa jotain opettajassa itsessään.
Simula veisi jo päiväkoteihin ajatuksen, että se mitä toiselle tekee on seurasta itselle tehdystä.
– Kun lyön toista, pitäisi automaattisesti syntyä ajatus, että olen henkisesti jo käynyt itseni kimppuun.
Simula myöntää, ettei periaatteiden omaksuminen ole äkkiseltään helppoa, käytännön soveltamisesta puhumattakaan. Hänestä ne kuitenkin ovat hyviä työkaluja, kun opettaja hakee uusia lähestymistapoja ongelmaoppilaaseen.
Luokkahuoneessa ne voisivat näkyä esimerkiksi siten, että opettaja antaa aggressiivisen lapsen olla vihainen, mutta tavallaan paljastaa tämän.
– Kysyy tältä vaikka: ootko sä vihainen? Tunnettahan ei voi kieltää, mutta kun sen sallii, se menettää suuren osan vallastaan.
Läheisempi oppilaan kohtaaminen kannattaa hoitaa koulutuntien ulkopuolella. Kaksipuolisessa palautteessa vahvistetaan oppilaan tietoisuutta vaikkapa hänen havaintokyvystään ja painotetaan, kuinka kielteiset asiat estävät tämän hyvän esiintuloa.
Suora demokratia toimii luokassa
Simula opettaa osan vuotta brasilialaisissa kouluissa, joissa toimii suora demokratia. Tunnevammainen oppilas tervehtyy yhteisössä, jossa on paljon osallistuvaa toimintaa. Tietyt raamit ovat olemassa, mutta periaatteessa oppilaat osallistuvat kaikkien tärkeiden asioiden pohdintaan yhdessä ja äänestävät niistä.
– Näin oppilas kokee, että hän todella osallistuu, ja hänen mielipiteensä vaikuttavat aivan kuten muidenkin. Oppilas kiinnostuu, motivoituu, kokee oikeudenmukaisuutta.
Jälleen käytännön esimerkki. Simulan brasilialaisissa kouluissa järjestystä luokassa pitää kaksi oppilasta kerrallaan, kukin vuorollaan. Näin koululaiset kantavat vastuuta ja opettaja saa keskittyä pedagogiseen tehtäväänsä.
Toinen käytännön esimerkki. Opettaja pyytää levottomalta luokalta hetken hiljaisuutta ja sanoo: ne, jotka eivät kannata opetuksen eteenpäinmenoa ja keskittymistä opetukseen, käsi ylös!
– Yleensä käsiä ei nouse, ja koulutyö saa taakseen luokan enemmistön vallan. Tällä lailla enemmistö hoitaa niitä oppilaita, joilla on vaikeampi sisäinen maailma.
Pakkopullakin niellään
Mutta mitä tehdä motivaatiolle, joka loistaa poissaolollaan? Kaikkiin kouluaineisiin ei yksinkertaisesti syty suurta intohimoa, mutta Simulan mukaan se ei ole aina tarpeenkaan. Pakkopullakin niellään, jos koulussa on myönteinen ja osallistuva henki.
– Oppilaiden kanssa kannattaa käydä syksyn alussa läpi materiaali, joka kouluvuoden aikana opiskellaan ja keskustella, mihin ainetta tarvitsee myöhemmin elämässä. Luokan enemmistön kannalta sen opiskelussa on oltava jotain mieltä.
Simula ei väheksy vanhempien roolia lapsen asennoitumisessa koulunkäyntiin, mutta alleviivaa tosiasiaa, että luokkahuoneissa hommia paiskovat opettajat ja oppilaat.
– Koulu on lasten työpaikka. Tärkeintä on saada lasten kanssa hyvä työyhteisö liikkeelle. Eiväthän työpaikoillekaan tule työntekijöiden sukulaiset, vertaa Simula. (HäSa)