Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntaliitos laskisi pikkukuntien kirkollisveroa

Hämeenlinnan seudulle mahdollisesti syntyvä suurkunta tarkoittaisi muutoksia myös alueen seurakuntaelämään.

Yhdistyvien kuntien evankelis-luterilaisilla seurakunnilla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: joko yhdistyä yhdeksi isoksi seurakunnaksi tai muodostaa seurakuntayhtymä.

– Tietysti yksi mahdollisuus on sekin, että vain muutama seurakunta yhdistetään ja alueelle tulee vaikkapa neljän seurakunnan muodostama kuntayhtymä, kertoo hallintopäällikkö Mikko Tähkänen Kirkkohallituksesta.

Viime vuosina Suomeen ei ole syntynyt uusia seurakuntayhtymiä, vaan kuntaliitosten jälkeen myös seurakunnat ovat yhdistyneet.

Tavallisen luterilaisen elämään kuntaliitos vaikuttaisi muun muassa siten, että hänen maksamansa kirkollisveron määrä todennäköisesti muuttuisi.

Kirkollisvero määräytyy kunnan mukaan. Vaikka alueen seurakunnat säilyisivät itsenäisinä, niillä täytyisi olla yhteinen veroprosentti.

Todennäköistä onkin, että pienten kuntien korkeat kirkollisveroprosentit laskevat. (HäSa)