Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vaatii hirvenmetsästyskautta pidemmäksi, mutta metsästäjät eivät ole asiasta yksimielisiä.
MTK haluaa, että hirveä saisi kaataa syyskuun ensimmäisestä tammikuun loppuun. Nykyään hirvikausi kestää syyskuun viimeisestä lauantaista 15.12. saakka.
– En ymmärrä, miksi sitä pitäisi pidentää, sanoo Hämeenlinnan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Esko Leiponen.
Leiponen kertoo, että hirvikauden pidentäminen rokottaisi peuranmetsästystä.
– Kyllä peuran osalta jäisi loppurutistus tekemättä, jos hirvijahti olisi siinä rinnalla, hän arvelee.
Hämeenlinnan riistanhoitoyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Juha Papinsaari puolestaan sallisi kauden jatkamisen loppupäästä. Aloitusajankohdan hän pitäisi nykyisellään. (HäSa)