Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työn verotusta pitää yhä keventää

Keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen puolustaa verotuksen keventämistä viidellä prosenttiyksiköllä, keskusta puolueena ajaa kärkijoukossa ruuan arvonlisäveron alentamista. Jos keskusta ja Pekkarinen saavat tahtonsa läpi, ruuan arvonlisävero putoaa nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin.

Pekkarinen hakee perusteet veroruuvin löysentämiselle valtiontaloudesta: Suomella on varaa keventää ruuan verotusta. Arvio pitää paikkansa, sillä valtio kerää tänä vuonna parisen miljardia euroa ennakoitua enemmän verotuloja. Ruuan arvonlisäveron viiden prosenttiyksikön kevennys tietäisi valtiolle arvioiden mukaan noin 400 miljoonan euron verotulojen menetystä.

Ruuan 17 prosentin arvonlisävero on eurooppalaisen mittapuun mukaan varsin ankara. Britanniassa perusruuassa ei ole veroa lainkaan, Ruotsissa vero on 12 prosenttia. Virossa vero on 18 prosenttia. Norja kiristi vuoden alussa ruuan verotusta kahdella prosenttiyksiköllä 13 prosenttiin.

Keskusta puoltaa ruuan verotuksen keventämistä vanhoilla syillä. Ruuan hinnan halpeneminen olisi sosiaalisesti oikeudenmukaista, koska eniten verorukkauksesta hyötyisivät pienituloiset, eläkeläiset ja lapsiperheet. Keskustan verotyöryhmän laskuissa suomalaisperheen vuotuinen ruokalasku voisi keventyä jopa 500 euroa.

Kaikkiin ruuan verotusta koskeviin laskelmiin on syytä suhtautua terveen kriittisesti. Keskustan peräänkuuluttamana sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuisi vain silloin, jos veron keventäminen laskisi ruuan hintaa kaupoissa. Yhteiskunta ei voi kauppoihin kohdistuvalla mahtikäskyllä määrätä, että suomalaisperheiden ruokalaskun pitää kutistua vuodessa sadoilla euroilla.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on sekin suhteellinen käsite. Jos ruuan verotusta kevennetään ja ruuan hinta kaupoissa laskee, eniten ratkaisusta hyötyvät euroissa mitaten paljon kallista ruokaa ostavat suurituloiset.

SDP suhtautuu ruuan arvonlisäveroon kajoamiseen nihkeästi. Puolue mielellään muistuttaa, ettei veron laskua ole kirjattu hallitusohjelmaan. Demarit myös odottavat, mitä veron rukkauksesta ja sen seurauksista kertoo kesällä valmistuva kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimus. Kokoomus on asiassa samoilla linjoilla kuin SDP.

Ruuan arvonlisäveron laskusta on tullut kummajainen, joka pyörii tämän tästä poliitikkojen puheissa. Tässä ei ole sinänsä ihmettelemistä, sillä ruuan verotus oli ennen EU-aikaa 12 prosenttia, mihin tilapäisesti korotettu vero piti laskea takaisin jo vuonna 1998. Tuskin vero voi jämähtää 17 prosenttiin.

Kysymys on laajasti ottaen myös Suomen veropolitiikan linjasta. Palkkatulon verotusta keventämällä tuetaan työntekoa, ruuan arvonlisäverotuksen lasku tukee kulutusta. Verotuksen painopisteen siirtämisestä työn verotuksesta kulutuksen suuntaan ollaan ainakin tähän asti oltu lopulta sangen yksimielisiä.