Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lintutautipaniikkia pitää varoa

Lintuinfluenssa on suomalaistenkin syvenevän huolen aihe sen jälkeen, kun saksalaiselta Rügenin saarelta Itämeren rannikolta löytyi kaksi kuollutta kyhmyjoutsenta, joiden on todettu kantaneen H5N1-virusta.

Maa- ja metsätalousministeriö aikaisti torstaina varotoimia, joilla pyritään ehkäisemään taudin leviäminen siipikarjaan. Maaliskuun alussa kanojen ja muun siipikarjan ulkonapito on kielletty erikseen määrätyillä riskialueilla.

Viranomaiset ovat muutenkin jatkaneet varautumistaan tautiin ja samalla sen muuttumiseen vaaralliseen ihmisestä ihmiseen leviävään muotoon, josta voisi pahimmillaan seurata maailmanlaajuinen pandemia.

Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen mukaan riski, että virus leviää lintujen kevätmuuton aikana Suomeen on suurentunut.

Kaikeksi onneksi broilerkasvattamot ovat jo ennestään hyvin suojattuja. Lintuinfluenssariskin vähentämiseksi myös vapaan taivaan alla tepastelavat kanat ja kalkkunat joutuvat sisätiloihin.

Suomalaiset voivat syödä rauhassa päivittäisen broilerinsa. Viimeistään kypsennys varmistaa, ettei pientäkään riskiä ole.

Paniikin poikaseenkaan ei ole aihetta.

Esimerkiksi salmonellatartunta on paljon lintutautia todennäköisempi. Taudin ei tiedetä kertaakaan tarttuneen ihmiseen luonnonlinnusta. Kyhmyjoutsenia tai muitakaan lintuja ei tulevan kevätmuuton aikana ole syytä pelätä, vaan niiden on syytä antaa olla ja elää rauhassa.

Terve järki kuuluu kunniaansa senkin jälkeen, jos ja kun tautia todetaan Suomen luonnonlinnuissa.

On ensiarvoisen tärkeää, etteivät suomalaiset hamstraa varastoihinsa Tamifluta tai mitään muutamaan influenssalääkettä.

Kuolleisiin ja sairaisiin lintuihin ei tietenkään pidä koskea ilman suojakäsineitä. Myös se lienee selvää luonnostaankin, ettei kukaan ehdoin tahdoin käsittele lintujen jätöksiä.

H5N1-viruksen aiheuttamaan tautiin oli tammikuun puoliväliin mennessä sairastunut Aasiassa noin 160 ihmistä, joista lähes sata on menehtynyt siihen.

Kyseinen virus tarttuu Eelan tietojen mukaan erittäin huonosti ihmiseen ja tartunnan saaneet ovat saaneen sen suoraan sairaasta siipikarjasta.

Vakavin lintutautiin liittyvä riski on viruksen jatkuva muuntuminen.

Pandemia on niin vakava uhka, että siihen on laajasti varauduttava siitä huolimatta, että viruksen muuntuminen on vielä epävarmaa.

Tutkijat eri puolilla maailmaa kehittävät kuumeisesti rokotteita. Kehitystyön keskeneräisyydestä huolimatta Suomi on varautunut hankkimaan rokotetta koko väestölle.

Jos pandemiasta tulee totta, suomalaiset ovat etuoikeutetussa asemassa monien muiden maiden asukkaisiin verrattuna. Australialaisarvion mukaan mahdollinen tauti voi tappaa jopa 140 miljoonaa ihmistä lähinnä köyhissä maissa.

Tietoa lintuinfluenssasta löytyy muun muassa Kansanterveyslaitoksen ja Eelan internetsivuilla. Viranomaisten on muistettava tiedotusvastuunsa ja myös se, ettei internet tavoita kaikkia.