Suomi elää puusta, sanottiin ennen. Välillä tuntuu, että Hämeenlinnan seudulla puista on tullut elämääkin suurempi kysymys.
Tuorein esimerkki nököttää parin sadan metrin päässä kotipihastani.
Katinalantien ja Kaustantien kulmauksessa kasvaa kolme rauhoitettua kynäjalavaa, jotka on merkitty harvinaisuutensa vuoksi jo 1964 luonnonmuistomerkeiksi. Tällainen puu on järeämmin rauhoitettu kuin tavallinen suojeltu puu, jonka saa kaataa perustellusta syystä, esimerkiksi asutuksen tieltä.
Syksyn ensimmäisissä myrskyissä yksi Katinalan kynäjalavista sai siipeensä pahemman kerran. Jo aiemmin lahoksi todettu puu halkesi maahan saakka, ja suurempi puolikas retkotti vaarallisen oloisesti risteyksen yllä.
Kollegani ryhtyi selvittämään puun kaatamista. Se oli odotettua visaisempi tehtävä.
Kaatoluvan ja rauhoituspäätöksen purkamisen selvittäminen vaati lähes salapoliisin työtä, kun häntä pompoteltiin virkamiehien ja virastojen viidakossa. Kaiken lisäksi vastaukset olivat keskenään ristiriitaisia, eikä kukaan tuntunut varmasti tietävän, miten puun kanssa lopulta pitäisi menetellä.
Viime viikolla Katinalan kynäjalava sai viimein Hämeenlinnan seudulliselta ympäristötoimelta päätöksen rauhoituksen purkamisesta. Silti menee vielä ainakin ensi kuun puoleen väliin, ennen kuin puuvanhus päästään kaatamaan.
Jos päästään.
Kuten tapana on, puun suojelijat ovat heränneet viime metreillä. Nyt joukko hyönteistutkijoita toivoo, että puun voisi jättää kolmimetriseksi rangaksi. Kyseissä kynäjalavassa kun ehkä asustaa jalavajäärä-niminen koppakuoriainen, joka on maassamme erittäin harvinainen.
Pitipäs sattua.
Puun suojeluriita ei ole täkäläisissä oikeusasteissakaan tuntematon ilmiö. Kertomuksien perusteella aina kyseessä ei ole pelkästään halu suojella harvinaisia puita tai elinympäristöjä. Motiivit voivat olla materialistisiakin.
Eräässäkin tositarinassa maanomistaja olisi halunnut kaataa lahon koivun, joka oli kaatumaisillaan naapuritontin päälle. Naapuri vastusti puun kaatamista, koska toivoi puun romahtavan talonsa päälle. Näin hän olisi voinut vaatia naapuriltaan korvauksia puun aiheuttamista vahingoista.
Tällä kertaa oikeus voitti ja maanomistaja kaatoi koivun.
Kollega muisti surkuhupaisan jutun eräästä toisesta koivusta. Vaaralliseen tasoristeykseen suunniteltiin siltaa, joka olisi tallannut jalkoihinsa komean koivun. Naapurit halusivat suojella koivun, jottei siltaa rakennettaisi heidän talonsa läheisyyteen.
Koivu suojeltiin, mutta sen vuoksi silta siirrettiin entistä lähemmäs suojelijoiden taloa.
Kuinkas ollakaan, kohtalo käänsi vielä veistä haavassa. Sillan vihkiäisten aattona ukkosti, salama osui koivuun ja poltti suojelukohteen säpäleiksi.
En halua aliarvioida kynäjalavan ja jalavajäärän merkitystä elinympäristöämme rikastuttavina tekijöinä. Jos vastakkain on kuitenkin ihmishenki tai puun henki, olen kantani valinnut.