Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jatkohoitopaikkaa odottavat syövät sosiaali- ja terveystoimen rahaa

Hämeenlinnan sosiaali- ja terveystoimi pyytää joulukuussa kokoontuvalta kaupunginvaltuustolta 733 000 euron lisämäärärahaa. Kaupunginvaltuusto myönsi jo keväällä runsaan miljoonan euron lisämäärärahan.

Perusterveydenhuollon kulut ovat pysyneet talousarvion mukaisissa luvuissa, mutta lisälaskua on kertynyt keskussairaalasta jatkohoitopaikkaa odottavien maksullisista jonotuspäivistä yhteensä 433 000 euroa.

– Maksu juoksee jokaisesta kolme päivää ylittävästä jonotuspäivästä. Yhden jonotuspäivän hinta on 280 euroa, kertoo hallinto- ja talousjohtaja Hannu Kämäräinen.

Kämäräisen mukaan perusturvan tämän ja ensi vuoden talousarvioon ei ole varattu ollenkaan rahaa jonotuspäivien maksamiseen.

Lisäksi kustannukset ovat kasvamassa alkuperäistä talousarviota suuremmiksi lastensuojelun, toimeentulotuen ja vammaispalvelujen osalta.

– Näyttää ilmeiseltä, että perusturvakeskuksen kokonaismäärärahan nettoylitys on 300 000 euroa, sanoo Kämäräinen. (HäSa)