Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vessat voittivat

New Yorkissa on vietetty kummallista voitonjuhlaa. Vuosikymmenten epävirallisen yrittämisen jälkeen kaupunki on jälleen hyväksynyt julkisten vessojen rakentamisen.

Edelliset hävisivät katukuvasta jo 1960-70-luvuilla. Niitä pidettiin likaisina, haisevina ja ennen kaikkea moraalisesti arveluttavina.

Nyt ensimmäiset ruotsalaisvalmisteiset, lähes 250 000 euroa maksaneet automaattivessat on pystytetty keskikaupungille Macyn tavaratalon nurkalle ja kaupunki on hyväksynyt suunnitelman sijoittaa samanlaisia, yksityisesti rahoitettuja mukavuuslaitoksia alkuun neljäkymmentä eri puolille kaupunkia.

Vuosia New Yorkiin saapuvia turisteja neuvottiin epävirallisesti käymään vessassa aina kun oli tilaisuus, olipa hätä tai ei. Aamulla hotellista lähtiessa, ravintolasta lähtiessa, ennen taksin vinkkaamista baarin ovelta.

– Tässä kaupungissa oli aikaisemmin pakko käydä vessassa aina kun oli tilaisuus sen asemesta että vessaan mentiin kun oli todella hätä, kertoo paljasjalkainen manhattanilainen John McLellan. -Jos odotti niin kauan, oli todennäköisesti jo myöhäistä.

Sen lisäksi, ettei julkisia vessoja ollut, myöskin kahvilat ja ravintolat suhtautuivat yleensä penseästi pelkkiin vessa-asiakkaisiin.

– Meillä kyllä tunnetaan vieläkin hyvin se asiakasryhmä, joka ostaa naama vihreänä kiireisesti kokiksen, katoaa vessaan ja jättää sen limun lopulta juomatta, kertoo West Villagessa toimivan Monster- baarin baarimikko Bob.

– Meillä voisivat käydä ilman sitä kokistakin, mutta aika monessa paikassa yritetään pitää vessat vain asiakkaiden käytössä.

John McLellanin mukaan julkisten vessojen puute opetti kyllä itse kaupunkilaiset tietämään, mistä löytyy käymälöitä joita pääsee käyttämään vaikka ne eivät virallisesti julkisia olletkaan.

– Yksi parhaista on viime vuodet ollut Trump Towerin pohjakerroksessa ViidennelläAvenuella. Siellä ilmakin on valmiiksi parfymoitua eikä vessan käyttö maksa mitään.

Amerikkalaiseen tapaan uudet julkiset vessat ovat jo osoittautuneet hyväksi bisnekseksi. Macyn nurkalle pystytetyt vessat ovat alusta asti tuottaneet voittoa niiden omistajalle, alueen liikkeiden muodostamalle 34th Street Partnership -yhtiölle.

– Katsomme, että tämä on kuitenkin pikemminkin hyvää palvelua kuin ihmisten hädänalaisen tilan hyväksikäyttöä, perustelee yhtiön johtaja Daniel Biederman 50 sentin vessamaksun perimistä. (HäSa)