Antti on kirjoittanut palstallaan Ruununmyllynjoen ja Kutalanjoen tulvista. Kertomatta ovat kuitenkin jääneet toimet, joilla ihminen on aiheuttanut tulvat. 10 vuoden aikana Kutalan uomaa on rakennettu muutamasta kohtaa.
Jo monta vuotta sitten Idänpääntien uudesta siltarummmusta Kutalassa rakennettiin entistä ahtaampi, joten vesi ei pääse virtaamaan entiseen tapaan.
Myös sillan alapuolista matonpesupaikkaa on rakenneltu ja sinne on ajettu soraa. Ilmeisesti rantamilta on vielä valunut soraa ja kiviä niin, että Kutalan pohjan nousu lähenee metriä.
Seurannut vedennousu ulottuu Ruununmyllynjoelle, jonka varren puut ovat siten veden alla ympäri vuoden. Viereisen kymppitien perustukset lilluvat vedessä.
Matonpesu on hankalaa Kutalanjoen matalaksi nousseella pohjalla. Pesijät ovat välillä tehneet kivistä patoja nostaakseen vedenpintaa. Kutalanjoki kulkee myös kymppitien alta. Rumpu on toisinaan tukossa, tahallisestikin.
Muutama vuosi sitten Harvialantielle rakennettiin kevyen liikenteen väylä Kutalanjoen yli. Sillan rumpu asennettiin hyvin korkealle ja jokea täytettiin sen yläpuolelta. Tämä on selvä virhe ja uoman muutoksista ehkä suurin syy siihen, että viime kesän runsaat sateet pääsivät nostamaan alueelle ennätystulvat. Joen pienentynyt kaato ei vedä.
Veden laskemiseksi normaalikorkeuteen ja matonpesun helpottamiseksi Kutalanjokea voisi ruopata Idänpääntien alapuolelta 50 metrin matkalta.
Lisääntyneiden sateiden aiheuttamien tulvien ehkäisemiseksi Harvialantien kevytsillan rumpua voisi laskea alemmaksi.
Anssi
Hämeenlinna