Kansa pitää maanpuolustuksen ydintoimintana koko Suomen puolustamista asevelvollisuuteen nojaten kaikissa uhkatilanteissa, olevissa ja tulevissa. Tätä varten 80 prosenttia ikäluokasta koulutetaan tehtäviinsä varuskuntiin tukeutuvissa joukoissa, kouluissa ja varikoissa.
Toiminnasta on säädetty lailla ja ajankohtaista päätöksentekoa ohjataan poliittisten selontekojen avulla. Niin nytkin.
Ruotsi käänsi selkänsä vastaavalle rakennelmalle ja romutti poliittisin päätöksin itsenäisen puolustuksensa hetkessä. Poliittiset päättäjät ilmoittivat, ettei maahan hyökätä ainakaan 10 vuoteen eikä alueellista puolustusta tarvita, sillä siitä huolehtii Suomi etuvartiona.
Norja on sidoksissa Nato-velvoitteisiinsa ja joutuu riisumaan aseensa lähinnä läntisen puolustusliiton määräämässä tahdissa. Silti kumpikin maa käyttää aseisiinsa selvästi enemmän rahaa kuin Suomi.
Suomi ei ole tinkinyt perustehtävästään, mutta nyt toteutetut leikkaukset muuttavat silti marssijärjestystä ja marssin suuntaa. Uusia tuulia haistellaan jo eräissä poliittisissa ryhmissä, alasajo on monen tutkijan mieleen eikä liittoutumista ja ammattiarmeijaan siirtymistä kavahdeta.
Jatkossa tehokkuuden sanotaan paranevan, uusille asejärjestelmille tehdään tilaa ja toimenpiteillä tuotetaan säästöjä ikäluokkien pienetessä.
Todettakoon, että nyt tehtyjen leikkausten 50 miljoonan euron vuotuissäästöillä saadaan ostetuksi yksi taisteluhelikopteri.
Tomeran ministerin ilmoitus, ettei ydintoimintoihin puututa, kun väki suree jo menetettyä ja pelkää seuraavaa iskua, tuntuu ontolta. Ihmiset kokevat tunnoissaan, että joukko-osastojen vaiheittaisella paketoinnilla kierretään totuutta, hypistellään miekkaa, vaikka terä on jo katkaistu.
Meillä maanpuolustus on historian peruja saanut erilaisen aseman kuin muualla. Puolustustahdosta puhumista pidetään huutona haudasta, mutta kun se on kansan mieliin taottu jo 1 000 vuoden ajan, vie perimästä irrottautuminen tovin.
Ruotsi ajautui ongelmiin, kun asevelvollisuus ei enää toiminut, tehtävä hämärtyi ja kun huomattiin, että taistelukoneita tilattiin suursotaa varten.
Nyt turhautuminen ja kasvojen menettämisen pelko on nostanut kansainväliset tehtävät arvoonsa, joihin Ruotsilla toki on rahaa ja välineitä moninkertaisesti omiimme verrattuna. Tällaisesta tilanteesta Ruotsin sotaväki ei enää nouse koskaan, mutta ehkä ydintoiminnan tarve on myös poistunut.
Voi olla, että nyt meillä on välttämättömyydestä tehty hyve ja ilmassa oleva on toivottavasti osattu tulkita oikein, mutta ellei, on tieksi valittu Ruotsin tie, joka ei kannaltamme ole koskaan erityisen hyvään johtanut.
Lars-Olof Fredriksson
Äänekoski