Nykyinen kunnan- ja kaupunginjohtajien rekrytointijärjestelmä ei toimi. Korkeimmat virat on täytetty avoimella hakumenettelyllä, jonka rinnalla on tosin käytössä suostumuksen antaminen ilman julkista hakua.
Tuorein esimerkki ongelmista on Valkeakoskelta. Pitkäaikainen ja arvostettu kaupunginjohtaja Pertti Kataja on siirtymässä eläkkeelle ja kaupunki haki lehti-ilmoituksin hänelle seuraajaa. Tulos oli laiha, määräaikaan mennessä kaupunginjohtajan virkaa haki kourallinen hakijoita, joiden joukosta ei löydy mitat täyttävää ehdokasta. Jos virkaa haetaan joulukortille rustatulla viestillä, menettely on pilkantekoa tärkeässä asiassa.
Tärkeimmät virat on perinteisesti jyvitetty kunnan poliittisten voimasuhteiden mukaan. Valtapuolueella katsotaan automaattisesti olevan valtit käsissään. Oikeanvärinen jäsenkortti painaa enemmän kuin taidot ja kyvyt, entiset näytöt ja kokemus. Sopivuus menee pätevyyden edelle.
Kun pelin henki on yleisessä tiedossa, aniharva pätevä, yleensä jo virassa oleva kunta-ammattilainen haluaa lähteä kuukausia kestävään poliittiseen pyöritykseen.
Haku on viesti myös nykyiselle työnantajalle, epäluulon siemen on kylvetty, kun tieto vaihtoaikeista leviää.
Aniharva haluaa lähteä kokeilemaan kepillä jäätä, läpivalaistavaksi ja ruodittavaksi julkisesti, saati häviämään kilpaa. Arvio siitä, että pesti on jo valmiiksi sovittu tietyn ryhmän reviiriin, karsii varmasti hakijoita.
Nykyinen menettely julkisine hakuineen on omalla tavallaan rehtiä ja kansanvaltaista. Sanotaan, että jos on kanttia hakea virkaa, on kestettävä myös sen täyttämiseen liittyvä julkisuus.
Ongelmana avoimessa haussa on sen toimimattomuus. Valkeakosken tapaus kielii uudistusten välttämättömyydestä.
2000-luvun kunnallishallinnon ja palvelutuotannon johtotehtävät muistuttavat entistä selvemmin yrityksen johtamista. Tuloksia on tultava, muuten seuraa romahdus. Kuntiin tarvitaan ammattijohtajia, ei poliittisia kellokkaita.
Johtajanvalinnan voisi käynnistää esimerkiksi kunnanhallituksen nimeämä suppea työryhmä. Se voisi käyttää myös rekrytoinnin ammattilaisia apunaan. Kun valintaprosessi on valmis, haun tulos esitellään hallituksessa ja sen jälkeen valtuusto tekee valinnan.
Nykyinen päätöksiä koskeva valitusmahdollisuus ei sekään enää istu johtajavirkojen täyttämiseen. Valtuusto kantaa päätöksistään vastuun, mutta sillä on oltava oikeus myös erottaa kunnanjohtaja siinä tapauksessa, että luottamus on syystä tai toisesta kadonnut. Ilman luottamusta johtajan on mahdotonta tehdä työtään eikä irtisanomisperusteita ole tarpeen laajasti selitellä.
Kun pelin henki on selvä, kuntien johtoon on mahdollista saada päteviä ja motivoituneita viranhaltijoita.
Kunnilla ei ole varaa epäonnistua johtajavalinnoissaan. Kysymys on verovaroin tuotetuista, jokaista kansalaista koskevan palvelutuotannon johtamisesta.
Kunnilla ei ole varaa epäonnistua johtajavalinnoissaan.