Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leijonat sovittelevat rikoksia Forssassa

Harvinainen sopimus mahdollistaa rikosten sovittelun Forssassa. Kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana antaa sovittelun paikallisen Lions Clubin tehtäväksi.

Entuudestaan Leijonat hoitavat Forssassa muutamien henkilöiden edunvalvontaa, entistä holhousta.

Forssa on yksi niistä noin 150 kunnasta, jossa ei vielä ole mahdollisuutta sovitella rikoksen aiheuttamaa vahinkoa tai haittaa osapuolten kesken. Sovittelusta tehtiin valtuustoaloite jo vuonna 2000, mutta ratkaisua ei neljässä vuodessa löytynyt. Kaupungilla ei riittänyt väkeä sovittelun järjestämiseen eikä seudulla intoa yhteistyöhön.

Lions Club Wahren tarjoutui tehtävään oikeusoppineitten jäsentensä aloitteesta. Yhdistys saa sopimuksen perusteella jokaisesta sovittelusta 150 euron korvauksen.

Alustavien arvioitten mukaan Forssassa voidaan kuitata sovittelulla korkeintaan kymmenen rikosta vuodessa. (HäSa, STT)