Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kanta-Hämeessä kaupat vain 103 uudesta autosta

Uusien autojen kauppa romahti odotetusti huhtikuussa, jolloin autoveron korotus tuli voimaan. Suomessa rekisteröitiin vain 4 052 uutta henkilöautoa huhtikuussa.

Kanta-Hämeessä rekisteröitiin huhtikuussa 103 uutta henkilöautoa. Tammi–maaliskuussa maakunnassa rekisteröitiin 1 426 uutta henkilöautoa.

Autoalaa romahdus ei yllättänyt. Se varoitti autokaupan hyytymisestä jo viime vuonna, kun veron korottamista suunniteltiin. Autoala ennusti, että autoveron korotus pienentää valtion verotuloja.

Autokauppa kävi sen verran vilkkaana tammi–maaliskuussa, että koko vuonna on rekisteröity jo vajaa 52 000 uutta henkilöautoa. Autoala ennustaa, että koko vuonna myydään 110 000 uutta henkilöautoa. Viime vuonna myytiin yli 124 000 henkilöautoa.

Aivan kaikkia vero ei haitannut

Kaikkein pienimpiä autoja lukuun ottamatta autovero nousi 1. huhtikuuta alkaen. Auto oli rekisteröitävä ennen huhtikuuta välttyäkseen veronkorotukselta.

Länsiauton Hämeenlinnan autotalon johtajan Mika Koskisen mukaan pieniä autoja, joiden vero laski, myydään erittäin vähän. Ne eivät vaikuttaneet edes huhtikuun olemattomiin pieniin myyntilukuihin. Mitä sitten olivat 103 autoa, jotka huhtikuussa rekisteröitiin maakunnassa?

– Ostajat ovat osittain sellaisia, jotka tilasivat auton ennen veronkorotusta ja saivat auton vasta huhtikuussa. Joihinkin autoihin annettiin tämän varalta hintatakuu.

Koskinen kertoo, että yritysautoja myytiin jonkin verran myös huhtikuussa.

– On sellaisiakin ostajia, joiden mielestä veronkorotus ei ollut merkittävä.

Kauppa elpyy vasta syksyllä

Koskinen arvioi, että menee kesä–heinäkuuhun ennen kuin myyntiluvut alkavat kohota. Vasta syksyllä nähdään entisen kaltaisia myyntilukuja.

– Oli odotettavissa, että näin tulee käymään. Onneksi käytettyjen autojen kauppa käy hyvin.

Alkuvuoden vilkas uusien henkilöautojen kauppa kasvatti autokaupan varastoja, sillä uusien autojen ostajat jättävät yleensä liikkeeseen vanhan autonsa. Koskinen kertoo, että kaikkien autotalojen varastot ovat kasvaneet.

– Ylimääräiset autot on tarkoitus myydä pois kevään aikana. Eri autoliikkeillä tilanne vaihtelee. Meillä vilkas käytettyjen kauppa on pitänyt varaston suhteellisen pienenä. (HäSa)