Puuhamaan tämän kesän merkittävin uutuus on uusi vesiliukumäki. Putkimaisen mäen pituus on useita kymmeniä metrejä. Toistaiseksi se on vielä elementteinä, mutta valmiina se on pisin vesiliukumäkemme. Vesiliukumäki on puistossa kymmenkunta, kenttäpäällikkö Antero Salmenoja sanoo. Puuhamaa on Suomen sääherkin huvipuisto. Vaikka katettuja tiloja on koko ajan lisätty, iso osa aktiviteeteista on ulkosalla. Viime kesänä Puuhamaassa kävi noin 100 000, mikä määrä oli hieman alle budjetoidun. – Tälle kesälle odotamme samaa kävijämäärää. Jos suurilta jonoilta haluaa välttyä, kannattaa Puuhamaahan tulla ennen juhannusta. Silloin meillä on yleensä väljintä. Puuhamaa on Janakkalan suurimpia nuorten kesätyöllistäjiä. Tänä vuonna hakijoita oli totuttuun tapaan satoja, joista kutsun töihin sai 110 onnellista. Heistä kuutisenkymmentä on vanhoja kesätyöläisiä, loput ensikertalaisia. Palkkaamme pääosin yli 16-vuotiaita, jotka saavat tehdä kahdeksantuntista työpäivää. Alle 16-vuotiaita käytämme oissakin siivoushommissa. Aktiviteetteja joka lähtöön Puuhamaassa on noin 60 erilaista aktiviteettia. Vesielementti tulee toiminnoissa vastaa monella tapaa ja lähes kaikki kävijät käyvät uimassa. Muista aktiviteeteista suosituimpia ovat formulat ja Viktorian putous. – Huvipuistoja on runsaasti, mutta tällä konseptilla ei juuri ole muita puistoja. Puuhamaa on perhepuisto, jonka ideana on, että itse tekemällä syntyy hauskuuserhepuisto itse tekemällä hauskaa itse tekeminen on meidän pontti. Lippujen hintoja ei ole täksi kesäksi nostettu. Sisäänpääsymaksu on 21,50 euroa, mikä hinta sisältää kaikki toiminnot pysäköinnin mukaan lukien. Alle kolmivuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Visulahti, Serena ja Wasalandia myyvät Puuhamaan lippuja. – Serenan ja Puuhamaa yhteislippu on suosituin, mikä varmaan osin johtuu paikkojen läheisyydestä, sanoo Salmenoja. Puuhamaa avataan 4.6. ja se avoinna elokuun puoliväliin.